Blogi

Piirihallitukselta

Hallituksen kokouksesta 11: Jäsenhakemusjonot puhuttavat ja y-traineekoulutus vetää

Pohjanmaan Partiolaisten hallitus päätti loppuvuodesta 2018 aloittaa avoimuuden hengessä kokouksistaan kertomisen tiedotteiden muodossa aina jokaisen kokouksen jälkeen.

Vuoden 11. piirihallituksen kokouksessa 24.9. keskusteltiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

Jäsenhakemusjonot jäsenrekisteriohjelma Kuksassa on havaittu sekä piirissä että keskusjärjestössä. Niiden purkamiseen etsitään ratkaisuja valtakunnallisesti. Piirihallitus kannustaa lippukuntia seuraamaan oman lippukunnan tilannetta ja ottamaan yhteyttä jäsenhakemuksen jättäneisiin uusiin partiolaisiin. Hakemukset tuovat kasvua lippukuntiin, kunhan uusille lapsille saadaan rekrytoitua johtajat. Lippukuntien kannattaa rekrytoida säännöllisesti uusia aikuisia mukaan. Ja hakemuksista voi löytyä myös aikuisia!

Suomen Partiolaisten järjestämä Y-Trainee-koulutus on ollut hyvin suosittu piirissämme. Kurssille osallistuu useita piirimme jäseniä. Sitä kautta saamme yhden tai kaksi tapahtumaa piiriimme tulevana vuonna. Kurssilla opetetaan yhteiskunnallista vaikuttamista, joka tullee näkymään tapahtumissa.

Y-trainee eli Yhteiskuntasuhdetrainee on Suomen Partiolaisten koulutusohjelma, jolla koulutetaan partion yhteiskuntasuhteista laajasti. Kurssi on järjestetty 2015, 2016-17 ja 2018-19. Kursista vastaa Suomen Partiolaisten yhteiskuntasuhderyhmä. Kurssille otetaan noin 30 16–29 -vuotiasta partiolaista ympäri Suomen. Kurssilla käsitellään esimerkiksi vaikuttamista, esiintymistä, politiikkaa ja päättäjien toimintaa luentojen ja harjoitusten kautta. Kurssilla usein vierailee tunnettuja vaikuttajia. (Lähde: https://fi.scoutwiki.org/Y-trainee)

Seuraavan kerran piirihallitus kokoustaa ennen syyskokousta lauantaina 5.10.2019.

Pihaus

Pihaus: Näin selviät syksystä

Syksy on täällä, vaikka sitä voisi hyvin erehtyä kesäksi luulemaan näillä lämpöisillä keleillä. Ensimmäiset keltaiset lehdet on kuitenkin jo spotattu ja se on merkki siitä, että on taas aika avata partiosähköposti, elvyttää Whatsapp-ryhmät kesäunilta ja palata kololle sorvin ääreen.

Antti Karppi

Nyt ensimmäistä kertaa itse lippukunnanjohtajana huomaan, miten rytinällä toimintaa joutuu kesäkoomasta herättämään ja kuinka nopeasti postilaatikko täyttyy lukemattomista viesteistä. Onkin siis taas aika miettiä ja kysyä itseltään: miten ihmeessä sovitan työn, ”vapaa-ajan” ja partion yhteen tässä rytäkässä?

On tärkeää ymmärtää millaisia sudenkuoppia syksyn partiotaipaleella on tarjolla, sillä kokematon johtaja saattaakin yllättäen ajaa itsensä partio-burnoutiin alta aikayksikön. Lieneekin siis hyvä listata muutama hyvä ohjenuora mitä pitää mielessä, jos eteen sattuu vaikkapa jännittävä pesti.

  • Partiossa on lukemattomia kiinnostavia pestejä, joista voi saada paljon irti. Se ei tarkoita ettäkö kannattaisi pestautua ihan kaikkeen heti ja törkätä viikonloput niin täyteen, ettei tapaa perhettään edes jouluna. Lohdutuksena voidaan todeta, että hauskoja ja jännittäviä pestejä tulee aina uusia, eli valitse tarkkaan mistä et halua jäädä paitsi!
  • Mieti mikä on oma unelmapestisi? Missä pestissä voisit antaa eniten juuri nyt, mutta myös saada itsellesi ja kasvaa eniten? Unelmien pestin löytäminen voi olla vaikeaa. Siksi näppärä johtaja osaa myös kysyä partiokaverilta, onko hän kenties löytänyt oman unelmapestinsä. Ulkopuolinen näkökulma saattaa olla juuri se mitä molemmat tarvitsette löytääksenne unelmienne pestin. Unelmapestissä toimiva huomaa pian, että uudet ideat virtaavat päähän ja energiaa löytyy aivan eri tavalla kuin aikaisemmin.
  • Yhteydenpito ja puhuminen on tärkeää jokaisessa pestissä. Ajatusten vaihto ja tuulettuminen luovat hyvää ilmapiiriä, jolloin oman pään jumittumista ei pääse tapahtumaan (ainakaan isosti). Kun kaikki ovat kartalla siitä mitä tehdään, voidaan sitä tehdä yhdessä. Tapaamisia voi nykyteknologialla toteuttaa vaikka ja miten, mutta mikään ei korvaa kokoontumista livenä. Kaiken tämän tärkeys korostuu varsinkin etäpestiä tehdessä.
  • Niin ja sitten sitä vapaa-aikaa kannattaa ja pitää varata omaan kalenteriin riittävästi. Sillä vapaa-ajasta eroon pääseminen on verrattain helppoa, jos lopulta et haluakkaan istua kotona ja lukea kirjoja ja tuijotella netflixiä.

 

Kaikkea tätä tehdessä pitää aina ymmärtää muutama asia. Partio on harrastus myös meille mahdollistajille ja harrastuksen kuuluisi olla hauska tai jopa täyttävä. Siksi vastoinkäymisiä (joita tulee riittämiin) ja unohduksia ei kannata ottaa mahdottoman vakavasti, sillä kaikki me teemme parhaamme.

Jos kuitenkin kaikesta huolimatta tuntuu, että jokin tässä kaikessa mättää on ottaa asia esille, ratkoa sitä useamman pään voimin ja jos ongelma osoittautuu oikein hankalaksi, on syytä keittää kahvit.

Hyvää partiosyksyä!

Antti Karppi, koulutuksesta vastaava piirihallituksen jäsen

Piirihallitukselta

HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 9 JA 10: JÄSENMAKSUVAPAUTUS KÄYTÄNTÖ UUDISTUU, TALVILEIRI 2021 TAVOITTEITA TYÖSTETTY 

Pohjanmaan Partiolaisten hallitus päätti loppuvuodesta 2018 aloittaa avoimuuden hengessä kokouksistaan kertomisen tiedotteiden muodossa aina jokaisen kokouksen jälkeen.

Vuoden 9. piirihallituksen kokouksessa 13.8. sekä vuoden 10. kokouksessa 2.9. keskusteltiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

2.9.2019 piirihallitus hyväksyi piirin moninaisuusryhmän laatiman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se tullaan julkaisemaan piirin syyskokouksessa 5.10. Seinäjoella.

Pohjanmaan Partiolaiset ry:n syyskokouksen asioita käytiin läpi. 5.10. olevan syyskokouspäivän suunnittelu etenee hyvää vauhtia. Syyskokous ja sen työpajat löytyvät piirin tapahtumakalenterista sekä PP:n Facebookista.

Seuraavan Finnjamboreen johtajiksi valitut Maria ”Kerttu” Nikkari Kaarinan Sädetytöistä ja Janne Costiander Säynätsalon Päijännepartiosta ja Karhunvartijoista pitävät esittelyn lippukuntakahvilan tilalla syyskokouksessa Seinäjoella. Finnjamboree on Suomen Partiolaisten kuuden vuoden välein järjestettävä leiri, joka kokoaa yhteen jopa yli 15 000 partiolaista ympäri Suomen. Leiri järjestetään Hämeenlinnan Evolla kesällä 2022.

Piirihallitus sai tiedoksi, että kasvuryhmä käy valmentajien kanssa läpi kasvun näkökulmasta piirin alueita yksi kerrallaan. Ensimmäisenä käsittelyssä on Priiman alue. Koululaisten Partioseikkailun vertailuarvot olivat käsillä (lapsille tilattujen materiaalien määrät). Viime vuoteen verrattuna laskua oli tapahtunut merkittävästi kaikilla muilla piireillä, paitsi Etelä-Karjalan piirillä ja Pohjanmaalla. E-KP oli päässyt lähes viime vuoden tulokseen, mutta Pohjanmaa oli yli kaksinkertaistanut tuloksensa.

Piirihallitus hyväksyi piirin siirtymisen yhtenäiseen jäsenmaksuvapautuskäytäntöön syksyn 2019 aikana. Anomukset tullaan jatkossa käsittelemään keskitetysti keskusjärjestön toimesta sovittujen sääntöjen mukaan. Tästä tulee lisätietoja myöhemmin.

Piirihallitus keskusteli seuraavien Sykähdys-lippukuntapäivien järjestelyistä. Hallituksen tavoitteena on se, että kaikki halukkaat voisivat osallistua Sykähdykseen. Seuraavillekin lippukuntapäiville kootaan monipuolinen kattaus eri toiminnanalojen työpajoja, joilla pyritään edistämään lippukuntien ja johtajien hyvinvointia.

Piirihallitus hyväksyi talvileiri 2021 toimeksiannon ja ideoi sen tavoitteita, jotka menevät vielä ohjausryhmän hiottaviksi ennen lopullista piirihallituksen hyväksyntää. Pohjanmaan, Järvi-Suomen ja Lapin Partiolaisten yhteinen talvileiri järjestetään pääsiäisenä 2021. Projektin ohjausryhmää on kasattu kolmen piirin voimin. Lippukuntia kannustetaan tarkistamaan pikku hiljaa talvileirikalustoaan.
13.8.2019 piirihallitus päätti järjestyksenvalvojakortin tukemisesta. Piiri järjestää melko usein isoja projekteja, joihin tarvitaan järjestyksenvalvojia. Piirihallitus päätti tukea koulutuksen kävijöitä, mikäli osallistujat ovat käytettävissä esimerkiksi Myötäpäivien järjestyksenvalvojana. Lue lisää piirin nettisivulta.

Piirihallitus on päättänyt seuraavan Sykähdys-lippukuntapäivän järjestämisestä 20. – 22.3.2020 piirin keskiosassa kevätkokouksen yhteydessä (vastaava ajankohta kuin vuosina 2017-2019). Piirihallitus keskusteli paikkavaihtoehdoista ja päätettiin kysellä lisää tarjouksia. Tapahtumajohtajaksi on valittu Mira Takalo Halkokarisista.

Piirihallitus hyväksyi Myötäpäivät 2020 -kaupunkitapahtuman projektisuunnitelman, budjettiesityksen ja osanottomaksun sekä sai tiedoksi tapahtuman riskikartoituksen.

Seuraavan kerran piirihallitus kokoustaa tiistaina 24.9.2019.

Pihaus

Pihaus: Mentorointi – kauanko ja missä lämmössä sitä paistetaan?

Piirin mentorointivastaavan Katjan ja piirihallituksen vapaaehtoistuesta vastaavan Harrin mukaan mentorointi valmistuu, paistoipa sitä miten pitkään tai kuinka kuumassa tahansa.

Millaiseen paistokseen mentoroinnissa oikein tähdätään? Mentorointi partiossa on yleensä kahden välinen yhteistyösuhde toisin kuin luotsauksessa, jonka kohteena on luotsattava ryhmä. Mentoroinnin aikana mentori vahvistaa aktorin johtamistaitoja ja uskoa omaan osaamiseen ja kehittymiseen.

Mentoroinnin tarkoitus on jakaa mentorin kokemusperäistä tietoa kehittymishaluiselle aktorille. Mentorointitoiminnan tavoitteena on saada aktori oivaltamaan tärkeitä asioita osaamisestaan ja kehittymään johtajana.

Mentoriparin työskentely on pääasiassa keskustelua, jota ohjaavat aktorin kysymykset, kiinnostuksen aiheet ja tavoitteet. Toisin sanoen aktorin mentoroinnille asettamat tavoitteet luovat rungon ja suunnan koko mentoroinnille.

Mentorointivastaava Katja

Mitä aineksia sinne uunivuokaan sitten laitetaan?

Tärkeintä mentorointisuhteen aikana on muistaa, että mentorointikeskustelut perustuvat luottamuksellisuuteen, sitoutumiseen ja avoimuuteen. Mentoroinnissa on keskeistä tavoitteiden asettaminen ja niihin pyrkiminen.

Mentorointisuhde tulee perustua luottamuksellisuuteen, toki asioiden jakamisesta suhteen ulkopuolelle voidaan sopia. Tärkeää on, että luottamuksellisuudesta sovitaan ja siihen pyritään yhdessä sovitulla tavalla. Mentorointisuhteen aikana todennäköisesti tulee eteen haastaviakin tilanteita ja luottamuksellisuutta vaalimalla näitä esteitä on helpompi ylittää.

Ilman sitoutumista mentorointisuhteessa voivat tavoitteet jäädä saavuttamatta. Aktori sitoutuu omaan kehittymisprosessiinsa ja ottamaan päävastuun tavoitteiden asettamisesta. Aktori työskentelee sovittujen tapaamisten välillä ja vastaa käsiteltävien aiheiden valinnasta. Mentori sitoutuu sovittuihin tapaamisiin ja yhteisesti sovittuihin pelisääntöihin. Mentori pohtii ennen tapaamista aktorilta saamiensa aiheiden käsittelytapoja ja työskentelymenetelmiä.

Onnistunut mentorointisuhde edellyttää avointa vuorovaikutusta. Tapaamisissa tai keskusteluissa ollaan avoimen rehellisiä asetettaessa tavoitteita. Molempien tulee olla myös avoimen rehellisiä suhteen sääntöjä laadittaessa tai haasteiden edessä. Parhaimmillaan mentorointisuhde antaa molemmille toimijoille mahdollisuuden kehittyä ja oppia – olla avoimia uusille suunnille, ajatuksille ja ideoille.

Vapaaehtoistuesta vastaava Harri

Paistos on valmis, mitkä siinä ovat ne parhaat palat?

Mentoroinnin partiossa on tarkoitus tehostaa lippukunnan toimintaa ja kasvattaa yhteisöllisyyttä. Mitä enemmän lippukunnassa on aktoreina paremmaksi johtajaksi kehittyneitä toimijoita sitä laadukkaampaa lippukunnan johtamisesta tulee. Mentoroinnin avulla osaamisen jakaminen lisääntyy ja samalla osaamista tehdään näkyväksi.

Partion kasvatusohjelmaa tuskin voisi toteuttaa ilman vapaaehtoisia. Partiossa halutaan pitää huolta heidän jaksamisestaan ja myös vapaaehtoisilla on oikeus itsensä kehittämiseen ja nousujohteisuuteen. Tässä kohtaa lippukunnissa näistä asioista huolehtii pestijohtaja. Pestijohtajan tehtävänä on myös koordinoida lippukunnan mentorointitoimintaa.

Yksi tärkeä tekijä on, että mentorointisuhteella on yhdessä sovittu alku ja loppu.

Kiinnostuitko?

Piirillä on mentorivastaava, jolta voit kysyä neuvoja. Mentorivastaavan yksi tehtävä on myös kerryttää piirille omaa mentoripankkia, josta tarvittaessa mentoreita voi ammentaa. Mentoriksi tai aktoriksi voi hakea myös avoimella pestihakemuksella.

Suomen Partiolaiset ylläpitää valtakunnallista mentoripankkia. Tämän lisäksi partio.fi sivuilta löydät helposti mielenkiintoista materiaalia mentorointiin liittyen Mentorointi-sivulta tai kokeilemalla onneasi hakutyökalun avulla!

Pohjanmaan Partiolaisten mentorivastaava Katja & vapaaehtoistuesta vastaava piirihallituksen jäsen Harri

Kirjoituksessa on käytetty lähteenä  Suomen Partiolaisten laajennetun vapaaehtoistuen valiokunnan aikuisryhmän 10.-11.10.2015 kokousmateriaaleja  sekä Helsingin Yliopiston tuottamaa Minna-Rosa Kanniaisen, Jaana Nylundin ja Päivi Kupiaksen Mentoroinnin työkirjaa.

Pihaus

Pihaus: Missä lippukuntien kuiske soi 

Miten lippukunnat toimivat kevät- ja syyskausien välissäkin? Tuttu sävelmä vuosien takaa vei piirin varajohtaja Pekan ajatukset partioleirikesään.

Meille jokaiselle partiolaiselle on varmasti tuttu Puolalainen nuotiolaulu, joka alkaa sanoilla Meill’ on metsässä nuotiopiiri. En ollut hetkeen kuullut laulua, kunnes kuulemaan sen poikani tuutulaulukirjasta. Samalla, kun kirja toisti tuttua sävelmää, luin pojalleni merirosvoseikkailuista kertovaa kirjaa. Täytyy myöntää, että ajatukseni menivät tutun sävelmän mukana niihin moniin partioleireihin, joista on jäänyt pysyvät muistot ja joiden keskeisenä osana ovat olleet iltanuotiot tämän laulun kera.  

Tuttu iltanuotiolaulu oli myös muistutus siitä, miksi sitä tulee vielä 24 partiovuoden jälkeen roikuttua tässä harrastuksessa. Nuo edellä mainitsemani kokemukset ja muistot ovat olleet minulle niin tärkeitä, että haluan olla edes jollain tavoin mahdollistamassa muillekin niitä. No näin paperipartiolaisena välillä tulee mietittyä, että mitenkähän tuokin onnistuu.  

Vaan tulipa tässä kesäkuussa kokoustettua erään piirimme alueen lippukuntien tilanteista, ja sekös oli oiva muistutus itselleni aiemmin muodostamastani mielipiteestä piirin tärkeimmästä tehtävästä. Se on lippukuntien tukeminen.

Olenkin erittäin iloinen, että sain olla tällaisessa palaverissa mukana tarkastelemassa eräiden lippukuntien tilanteita ja päättämässä tukitoimista heille. Se, että piirissämme on nyt lippukuntakoordinaattori, tukee omaa mielipidettäni. Täytyy myöntää lyhyen piirinvarajohtajakokemuksen perusteella, että toteutettu organisaatiomuutos on laittanut uutta pöhinää aluetyöhön ja koituu piirimme lippukuntien parhaaksi. 

Tämä kesä tuottaa minullekin monia uusia leirimuistoja. Itse aion tänä kesänä laajentaa leirimuistojen hankkimista partion ulkopuolelle osallistumalla Nuori Kirkko r.y:n Pisara-suurleirille. Mielenkiintoista nähdä, onko tuollainen noin 2000 leiriläisen leiri kuinka erilainen kuin piirileirimme, joita se vahvuudeltaan vastaa.   

Kokemusrikasta partiokesää 2019! 

 Pekka,
piirin varajohtaja

Piirihallitukselta

Hallituksen kokouksesta 7: Lippukuntakoordinaattorin vakinaistaminen, talvella 2021 piirileireillään

Pohjanmaan Partiolaisten hallitus päätti loppuvuodesta 2018 aloittaa avoimuuden hengessä kokouksistaan kertomisen tiedotteiden muodossa aina jokaisen kokouksen jälkeen.

Koska piirihallituksen maaliskuun kokous 6/2019 käsitteli lähinnä kevätkokouksen teknisiä asioita, hypätään tällä kertaa suoraan kokoukseen 7/2019! Kokouksessa päätettiin ja keskusteltiin muun muassa seuraavista tärkeistä asioista:

Pohjamaan Partiolaisten lippukuntakoordinaattorin tehtävässä jatkaa vakinaisena työntekijänä Riitta Kivivasara, joka tuli monelle meille tutuksi jo piirileiri Tempuksen aikana. Riitan työpiste sijaitsee piirin Oulun toimistolla.

Lippukuntakoordinaattorin vakinaistamiseen päädyttiin, sillä kokemukset lippukuntakoordinaattorin työstä ovat olleet hyviä ja työpanos lippukuntien toiminnan eteen koetaan tärkeäksi.

Piirihallituksen kokouksessa keskusteltiin myös Talvileiri 2021 –projektista, joka on Pohjanmaan Partiolaisten, Järvi-Suomen partiolaisten ja Lapin Partiopiirin yhteinen talvileiri keväällä 2021. Projektin ohjausryhmää kasaillaan parhaillaan kolmen piirin voimin ja talvileirin johtaja on tarkoitus rekrytoida alkusyksystä 2019.  Talven 2021 leiri on järjestyksessään piirin historian toinen talvipiirileiri.

Seuraavan kerran Pohjanmaan Partiolaisten piirihallitus kokoustaa maanantaina 20.5.2019.

Pohjanmaan Partiolaisten piirihallituksen puolesta, 

Piirin varajohtaja Pekka Väkiparta 

 

Pihaus

Pihaus: Kevät ja adventtikalenterit, mitä?

Ollaan vasta huhtikuun lopussa ja jo nyt puhutaan adventtikalentereista! Miksi ihmeessä näin, valaisee Pohjanmaan Partiolaisten piirinjohtaja Saija Pihaus-blogissa.

Tänä vuonna adventtikalenterin hinta nousee. Se on nostattanut monenlaisia tunteita, puolesta ja vastaan. Keskustelu on aina hyväksi, mutta tässä vielä muutamia tärkeitä pointteja siihen, miksi 10 euron hintainen adventtikalenteri on hyvä myyntituote.

Adventtikalenterin ei ole tarkoitus olla jokaisen partiolaisen hyödyke, vaan se on partion varainhankintatuote samalla tavalla kuin esimerkiksi Roosa nauha, jolla kerätään varoja syöpätutkimukseen. Minkälainen käyttöarvo on Roosa nauhalla? Eroaako se kovasti partion perinteisen pahvisen adventtikalenterin käyttöarvosta? Ei minun mielestäni. Adventtikalenterilla on käyttöarvoa kauniina jouluisena kuvana ja tietenkin omassa tehtävässään adventtikalenterina.

Muistetaan siis, se että myymme varainhankintatuotetta. Adventtikalenterin myynnistä saatavalla tuotolla rahoitetaan partiotoimintaa Suomen Partiolaisten, piirien ja lippukuntien kautta. Uudesta myyntihinnasta isoimman potin saavat lippukunnat.

Piirissä adventtikalenterien tuotolla taas mahdollistetaan lippukuntien tukemista. Se on piirin tärkein tehtävä ja olemassaolon syy! Samoin Suomen Partiolaisissa adventtikalenterien tuotolla tuetaan lippukuntia ja niissä tehtävää partiotoimintaa esimerkiksi kehittämällä partiotoiminnan materiaaleja ja vaikkapa jäsenrekisteri Kuksaa.

Jos sattuisi niin, että lippukunta valitsisi myyntiartikkeliksi jonkin muun kuin partiolaisten adventtikalenterin, jäävät piiri ja Suomen Partiolaiset siltä osin ilman varainhankintatuloja. Tämä vaikuttaisi esimerkiksi piirissä piirin järjestämään toimintaan: koulutuksiin, tapahtumiin, eli siis jokaisen yhteiseen partiotekemiseen.

Adventtikalenterin myynnistä saatavalla tuotolla rahoitetaan partiotoimintaa Suomen Partiolaisten, piirien ja lippukuntien kautta. Uudesta myyntihinnasta isoimman potin saavat lippukunnat.

Nyt onkin siis aika aloittaa adventtikalenterin myyntikampanjan suunnittelu lippukunnassa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että lippukunnat, jotka myyvät kalentereita kauppakeskuksissa, myyvät niitä enemmän. Myyntipaikan voikin sopia hyvissä ajoin valmiiksi!

Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että lippukunnat, joilla on käytössä maksukorttipääte tai mobiilimaksu, myyvät enemmän kalentereita. Kannattaa siis miettiä, olisiko maksukorttipääte tai mobiilimaksu hyvä tapa kehittää lippukunnan kalenterimyyntiä. Nämä kannattaa myös hankkia ajoissa, jotta ne ovat käytössä myynnin alkaessa.

Lisää vinkkejä ja ohjeita myynnin tueksi löytyy partion Adventtikalenteri-sivulta!

Ai niin ja sekin on tutkittu, että lippukunnat, joilla on selkeä käyttökohde kalenterimyyntirahoille, myyvät enemmän kalentereita. Miettikää siis valmiiksi, mihin käytätte lippukunnan osuuden kalenterimyynnistä? 4,5 euroa kalenterilta on todella hyvä tuotto lippukunnalle: 100 kalenteria myymällä hankitte 450 euroa ja tuhannella kalenterilla 4500 euroa lippukunnan omaan käyttöön!

Haastankin kaikki lippukunnat suunnittelemaan adventtikalenterinmyyntiä jo nyt, jotta voimme tehdä kaikkien aikojen huikeimman myyntikampanjan tänä vuonna!

Pohjanmaan Partiolaisten piirinjohtaja Saija Kivelä

Pihaus

Pihaus: Oletko sinä nukkuvien puolueessa?

Partio kasvattaa jäseniään aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Mutta oletko sinä nukkuvien puolueessa, kysyy Kaisa piirihallituksen Pihaus-blogissa.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa äänioikeuttaan käytti 47 prosenttia 18-24-vuotiaista ja 58 prosenttia 25-34-vuotiaista (Eduskuntavaalitutkimus 2015). Ikäväkseen voi siis todeta, että liian moni ensikertalaisäänestäjistä on ollut nukkuvien puolueessa ja jättänyt oman mahdollisuutensa  vaikuttaa käyttämättä. Miksi vaalit eivät kiinnosta nuoria?

Eduskuntavaalit 2019

  • Ennakkoäänestysaikana 3.- 9.4.2019 voit äänestää Suomessa missä tahansa ennakkoäänestyspisteessä 
  • Varsinainena vaalipäivä 14.4. voit äänestää vain sinulle ennakkoon määrätyssä äänestyspaikassa
  • Lisätietoa partioehdokkaista, vaaleista sekä vaaliteemaisista toimintavinkeistä löydät Partion Partioehdokkaat-sivulta 

Todennäköisesti vaalit koetaan liian etäällä oleviksi, eikä koeta että omalla äänellä olisi loppujen lopuksi merkitystä. Mutta merkitys kasvaa äkkiä huomattavaksi kun useampi ajattelee niin.  Yli 50-vuotiaista taas lähes jokainen äänestää, ja näin ollen heidän äänensä myös korostuu ehdokasvalinnoissa.

Tiedetään myös, että useimmiten äänestetään omaa elämäntilannetta vastaavaa ehdokasta, eli iäkkäämmät äänestävät iäkkäämpiä päätöksentekijöitä, mikä taas vastaavasti näkyy siinä minkälaisiin asioihin vaikutetaan ja mistä ollaan valmiita taistelemaan.

Vaikka partio on puoluepoliittisesti sitoutumaton, ei se ole este olla aktiivinen kansalainen, vaikuttaa äänestämällä ja olla kiinnostunut siitä mitä asioita eduskunta käsittelee ja kuka siellä on hoitamassa omiakin asioita. Voimme vain ennakoida miten isoja tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä tullaan tekemään lähivuosina, ja kuinka ne meihin tulevat vaikuttamaan.

Todennäköisesti vaalit koetaan liian etäällä oleviksi, eikä koeta että omalla äänellä olisi loppujen lopuksi merkitystä. Mutta merkitys kasvaa äkkiä huomattavaksi, kun useampi ajattelee niin.

Jos haluamme saada nuoria vaikuttajia läpi, on meidän huolehdittava että muistamme käydä antamassa äänemme joko ennakkoon tai varsinaisena vaalipäivänä. Mikä olisikaan mukavampaa kuin kerätä oma partioporukka kasaan ja lähteä yhdessä äänestämään, äänestämisen jälkeen istahtaa nauttimaan vaalikahvit ja mikseipä vaikka kerääntyä vielä vaalipäivän iltana yhdessä jännittämään oman ehdokkaan läpimenoa?

 

Pohjanmaan Partiolaisten yhteiskuntasuhteista vastaava hallituksen jäsen Kaisa

Piirihallitukselta

Hallituksen kokouksesta 4: Kululaskujen uusi koti, Johtajatulien kyydit ja Myötäpäivien ajankohta

Pohjanmaan Partiolaisten hallitus päätti loppuvuodesta 2018 aloittaa avoimuuden hengessä kokouksistaan kertomisen tiedotteiden muodossa aina jokaisen kokouksen jälkeen.

Vuoden 2019 neljännessä piirihallituksen kokouksessa 11.3. keskusteltiin ja päätettiin muun muassa seuraavista tärkeistä asioista:

  • Pohjanmaan Partiolaisten maksuliikennettä valtuutettiin hoitamaan jatkossa Suomen Partiolaiset. Mitä tämä siis tarkoittaa? Partiolaiselle muutos näkyy siinä, että aiemmin suoraan toiminnanjohtaja Monolle lähetetyt kulukorvaushakemukset lähetetään jatkossa SP:n kulukorvausjärjestelmään. Piirin taloutta hoitaa ja laskuja hyväksyy kuitenkin jatkossakin Mono! Ohjeistus järjestelmään on lähetetty piirin luottiksille, ja lisätietoja aiheesta saa toiminnanjohtaja Monolta.
  • Piirin luottispäivien eli Tuulevien suunnittelu etenee! 24.-26.5. työskennellään Rokuan leirikeskuksessa Utajärvellä. Aasinsiltana voidaan todeta, että syksyn Tuulevia ei järjestetä edellisen Johtajatulet-vuoden tapaan Evolla, mutta:
  • Piiri järjestää kuljetuksen 30.8.-1.9. Evolla tapahtuville Johtajatulille! Bussireitit kulkevat linjat Oulu-Ylivieska-Jyväskylä-Evo sekä Kokkola-Vaasa-Seinäjoki-Ylöjärvi-Evo. Piiri tarjoaa bussimatkat piirin pestissä oleville luottiksille, muille edestakainen matka maksaa 50 €. Ilmoittautuminen kuljetuksiin aukeaa toukokuussa!
  • Myötäpäivien 2020 ajankohta on nyt päätetty! Juhlakansaa pidetään kuitenkin vielä jännityksessä, sillä päivämäärien julkistamista saadaan vielä odottaa joko hetken tai kauemmin. Vihiä tapahtuman ajankohdasta saattaa toki tihkua, mikäli suurtapahtumaan ilmoittautuu tekijäksi… ?
  • Partioviikon aikuisrekryteemaa puuhataan parhaillaan! 22.-28.4. vietettävällä Partioviikolla nähtäneen uusille ja vanhoille partioaikuisille sopivia tapahtumia ympäri piiriä.

Kysymyksiin kokouskertomuksissa mainituista asioista antavat mielellään piirinjohtajat Saija Kivelä sekä Pekka Väkiparta (etunimi.sukunimi@partio.fi). Seuraavan kerran Pohjanmaan Partiolaisten piirihallitus kokoustaa Sykähdyksen ja kevätkokouksen yhteydessä 24.3.!

 

Pohjanmaan Partiolaiset ry:n piirihallituksen puolesta kevätterveisin,

Ines 
Viestinnästä ja markkinoinnista vastaava piirihallituksen jäsen

Piirihallitukselta

Hallituksen kokouksesta 2 ja 3/2019: Piirileirivarasto, Pohjanmaan partiopotentiaali ja piirin uusi VeriRyhmä

Pohjanmaan Partiolaisten hallitus päätti loppuvuodesta 2018 aloittaa avoimuuden hengessä kokouksistaan kertomisen tiedotteiden muodossa aina jokaisen kokouksen jälkeen.

Ingressin lupauksesta poikettiin heti alkuun, sillä tiivistykset piirihallituksen kokouksista 2 ja 3 jäivät unohduksen vuoksi viestinnältä ajoissa aloittamatta. Pahoittelut tästä, mutta tässä ne kuitenkin ovat!

Vuoden toisessa piirihallituksen kokouksessa 28.1. sekä vuoden kolmannessa kokouksessa 18.2.  keskusteltiin ja päätettiin muun muassa seuraavasta:

  • Piirin luottamushenkilöiden Tuulevat-päiville 24.-26.5. saadaan vieraita keskusjärjestöstä, kun SP:n puheenjohtaja Hilla Ruohola osallistuu Utajärvellä järjestettäville Touko-Tuuleville!
  • Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kevätkokouksen teknisiä asioita, kuten kokouspostin ja kokouskutsun lähettämistä selvennettiin ja kevätkokouksen julkilausuman teemaa hahmoteltiin. 24.3. olevan kevätkokouspäivän suunnittelu etenee hyvää vauhtia!
  • Piirin suurtapahtuma Myötäpäivien suunnittelu on jo käynnissä! Piirihallitus hyväksyi kokouksessaan Oulussa vuonna 2020 järjestettävien Myötäpäivien kasvatukseen, osallisuuteen sekä näkyvyyteen liittyvät tavoitteet. Seuraavat Myötäpäivät tulevat tarjoamaan kestäviä tekoja jokaiselle, niin partiolaisille kaikkialla Suomessa kuin paikallisille ei-vielä-partiolaisillekin!
  • Piirileirivaraston sekä huoltojaoston perustaminen. Pohjanmaan Partiolaisten piirihallitus on aiemmin keskustellut piirileirivaraston perustamisesta heinäkuun 2018 kokouksessaan sekä selvittänyt muiden partiopiirien vastaavia ratkaisuja. Helmikuun 2019 kokouksen myötä piirileirivarastoprojektia sekä piirin oman huoltojaoston perustamista päätettiin viedä eteenpäin – projektin etenemisestä kuulemme varmasti lisää vuoden 2019 edetessä!
  • Piirinjohtaja Saija oli maaliskuussa mukana SP:n toiminnansuunnittelupäivässä, jossa tarkastelun alla olivat muun muassa Suomen eri alueiden partiopotentiaali eli partion kohderyhmäikäisten osuus paikallisesta väestöstä. Partiopotentiaalit sekä jo partiossa olevien prosenttimäärät väestöstä vaihtelevat Pohjanmaallakin jonkin verran alueesta riippuen, mikä keskustellutti piirihallituksessa. Tästä saadaan hyviä eväitä tulevaisuuden alue- ja kasvutyöhön!
  • Piirin sosiaalisessa mediassa on kevään aikana käyty keskustelua oman VeriRyhmän perustamisesta. Piirihallitus päättikin tarttua tuumasta toimeen ja perustaa pohjalaisille partiolaisille oman VeriRyhmän! Jatkossa mainitsemalla verenluovutuksen yhteydessä Pohjanmaan Partiolaiset listautuu luovutuksesi pohjalaisten partiolaisverenluovuttajien listaan. Lue lisää VeriRyhmistä Veripalvelun sivuilta!

Piirihallitus kokousti vuoden neljännen kerran 11.3. Tästä kokouksesta tiedote saadaan viestinnän kunniasanalla ulos edellisiin verrattuna nopeasti! Kysymyksiin kokouskertomuksissa mainituista asioista antavat mielellään piirinjohtajat Saija Kivelä sekä Pekka Väkiparta (etunimi.sukunimi@partio.fi)

 

Pohjanmaan Partiolaiset ry:n piirihallituksen puolesta kevätterveisin,

Ines
Viestinnästä ja markkinoinnista vastaava piirihallituksen jäsen

Pihaus

Pihaus: Saat mitä annat – näkökulma viestinnän avoimuuteen

Kannattaako oman viestinnän motiivi jättää kuulijan tulkittavaksi? Tuskin, jos haluaa välttyä väärinymmärryksiltä. Ines pohtii Pohjanmaan piirihallituksen Pihaus-blogissa viestinnän avoimuutta.

Olin taannoisena viikonloppuna arvojohtajuutta käsittelevän Value Based Leadership -kurssin, kotoisammin VBL:n ensimmäisessä tapaamisessa. Jännitti. Onko tämä nyt jokin puolen vuoden itsensätutkiskeluretriitti, josta hyötyäkseni minun tulisi kyetä avautumaan ja jakamaan arvojani ohjaavat elämäntapahtumat paperille, tai vieläpä muille ihmisille?

Vaikka olen ammatiltani sitä kuuluisaa totuutta alati havitteleva toimittaja, tuntuu oman totuuden jakaminen joskus vaikealta. Työ- ja harrastusmaailmassa pääsääntöisesti inhoan kaikenlaisia piilotettuja motiiveja, vanhoja kaunoja ja kaikkea muutakin viestintää, jonka pyrkimys on tehdä jotain muuta kuin mitä pääviesti antaisi ymmärtää, mutta omiin arvoihin ja tätä kautta syvälle henkilökohtaiseen menevä teema epäilytti.

Ristiriita on sinänsä ironinen. Esimerkiksi avoin tieto, avoin päätöksenteko ja avoin data ovat mielestäni hienoja trendisuuntauksia. Kerrotaan asioita, jotta turhia epäilyksiä tai väärinkäsityksiä ei pääsisi syntymään.

Mutta. En minä itsestäni haluaisi jakaa mitään. Ei kuulu sulle. Mitähän ajatuksia minusta tämäkin fakta oikein herättää, mitähän tuo toinen nyt luulee? Sanoja tuppaa monesti harkitsemaan liian pitkään, ja mielessä pyörii se yksi epäonninen kerta, kun pieni, arkinen harmituksenilmaukseni sai keskustelukumppanin pohtimaan vakavissaan, onko minulla jokin pahanlaatuisesti hätänä. Ei ollut, mutta tilanne lähinnä hävetti. Ei yritetä sitten uudestaan.

VBL-tapaamisen aluksi päätin kääntää ajatteluni tietoisesti mahdollisimman positiiviseen asentoon. Ja kuten hyvän tekstin draamankaareen kuuluu, muuttui jännittävä tilanne lähes saman tien oivalluksen riemuksi. Oivallus sanoittui varsin yksinkertaiseksi lauseeksi. You get what you give, saat mitä annat.

Lausahdus toimii niin henkilökohtaisella kuin organisaationkin tasolla. On kovin kohtuutonta vaatia muilta jotain sellaista, jota ei ole itse valmis antamaan itsestään. Viestintä ei ole nollasummapeliä, jossa toisen hyöty tarkoittaa automaattisesti toisen menetystä. Vilpittömällä viestinnällä voittavat yleensä kaikki.

Toinen kurssin avausviikonlopusta mukaan tarttunut pohdinnan paikka taas liittyy viestinnän sisältöön ja muotoon. Yksi tapa pohtia omien sanojen (niin puhuttujen kuin kirjallistenkin) asettelua on niin kutsuttu väkivallaton vuorovaikutus (NVC), jonka perusajatuksen voisi tiivistää seuraavasti: älä oleta, että toinen tietää viestintäsi motiivin ja muut taustalla vaikuttavat asiat.

Kerro, mitä olet havainnut eli mikä koko viestisi motiivi on. Kerro se, miltä sinusta tuntuu eli millaisessa mielentilassa olet nyt viestimässä. Kerro, millaiselta haluaisit olosi mieluummin tuntuvan. Kerro, miten haluaisit vastaanottajan asiaan reagoivan.

Tämä tehtävä on ihan tyhmä, kuuluisi siis viestini hyökkäävästi ilmaistuna.
Tässä tehtävässä pitää avata omia ajatuksiaan, ja se jännittää minua, koska olen yleensä luonteeltani yksityinen ihminen eikä varsinkaan monelle ihmisille itsensä avaaminen tunnu minulle luontevalta. Voisitko kertoa minulle omia ajatuksiasi tehtävästä, jotta saisin erilaisen näkökulman siihen? kuuluisi taas versio, joka ei jätä viestin motiiveja vastaanottajan tulkinnan varaan.

NVC-teoria antaa ajateltavaa myös viestien vastaanottajalle, eli meistä jokaiselle. Kävikö taas niin, että oletin kertojan tarpeet, tunteet ja ajatukset kysymättä näitä häneltä? Myönnän, niin käy monesti ainakin itselleni. Lupaankin itselleni sekä muille, että yritän jatkossa myös olettaa vähemmän. Tuletko mukaan?

 

Ines
Pohjanmaan Partiolaisten viestinnästä ja markkinoinnista vastaava hallituksen jäsen

 

 

Piirihallitukselta

Hallituksen kokouksesta 1/2019: Pohjanmaalla huima kasvuprosentti, vuoden Toimivat partiojohtajat päätetty ja lippukuntapäivä Sykähdys lähestyy

Pohjanmaan Partiolaisten hallitus päätti loppuvuodesta 2018 aloittaa avoimuuden hengessä kokouksistaan kertomisen tiedotteiden muodossa. Tässä kootusti tärkeää asiaa vuoden 2019 ensimmäisestä piirihallituksen kokouksesta!

Pohjanmaan Partiolaisten kauden 2019-2020 piirihallitus kokoontui tammikuun puolivälissä Kokkolassa. Kokouksessa olivat ensimmäistä kertaa mukana vastavalitut Pekka Väkiparta (piirin varajohtaja), Emmi Turpeinen (projekteista vastaava hallituksen jäsen) sekä Juulia Tavasti (kasvusta vastaava hallituksen jäsen).

Kasvu on nyt virallisesti Pohjanmaan Partiolaisten toimiala! Piirin uutta kasvuryhmää vetää Juulia Tavasti Limingan Niittykärpistä, ja ryhmän ensimmäiset jäsenet ovat Taneli Salonen Halkokarisista ja Katja Kivi Karinkoluajista.

Viime vuonna pohjustetun kasvuteeman lähtökohdat vaikuttavat mainioilta: Pohjanmaan Partiolaisten jäsenmäärä on Suomen Partiolaisten toimittaman Viisari-jäsentietoraportin mukaan vuonna 2018 kasvanut 2,4 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna! Vaikka partiorekisteriin kirjattuja pohjalaisia partiolaisia oli vuoden lopussa mainiot 5738, on kasvu jatkuvaa työtä. Piirihallitus jääkin odottamaan innolla, mitä kasvuryhmä ensimmäisenä toimintavuonnaan pohjalaisen partiotoiminnan laadun hyväksi kehittää!

Loppuvuodesta 2018 pohjalaiset partiolaiset saivat äänestää piirin Toimivista partiojohtajista vuosimallia 2019. Koska tunnustuksen saajan tulee olla alle 30-vuotias, tekivät piirihallituksen valinnat sen yli 30-vuotiaat jäsenet (ketä he ovatkaan, jätettäköön lukijan pääteltäväksi). Valinnat saatiin tehtyä, ja ne tullaan julkistamaan piirin kevätkokouksessa 24.3.! Pohjanmaan toimivat partiojohtajat ovat samalla myös piirin ehdokkaat valtakunnallisiksi Toimiviksi partiojohtajiksi.

Suomen Partiolaiset päätti vuoden 2018 jäsenkokouksessaan käynnistää partion peruskirjan muutosprosessin. Prosessin toteuttamiseksi keskusjärjestö on koonnut myös peruskirjatyöryhmän, jonka tehtävänä on muun muassa osallistaa arvopohjan päivitykseen partiolaisia koko valtakunnasta. Yksi peruskirjatyöpaja on tarkoitus pitää Pohjanmaan Partiolaisten lippukuntapäivien eli Sykähdyksen yhteydessä 23.-24.3. Kaikille johtajaikäisille pohjalaisille partiolaisille tarkoitettuun Sykähdykseen kannattaa siis osallistua jo tämän takia! Sykähdyksen viimeinen ilmoittautumispäivä on 27.2.

Samana viikonloppuna Sykähdyksen kanssa järjestetään myös Pohjanmaan Partiolaisten kevätkokous, jossa kuullaan niin piirin tulevien vuosien suunnitelmista kuin myös koontia menneestä toimintakertomuksen muodossa. Piirihallituksen tammikuun kokouksessa muistutettiinkin hallituksen jäseniä valmistelemaan omat osionsa toimintakertomukseen mahdollisimman pian. Olisivatko perinteiset PowerPoint-haasteet tänä keväänä vihdoin historiaa?

Piirihallitus on perinteisesti avannut ajatuksiaan partiotoiminnasta myös Pihaus-blogissa. Kun piirin verkkosivut uudistettiin vuoden 2018 lopussa, päätettiin samassa yhteydessä myös vaihtaa piirihallituksen bloggausalusta. Piirin kotisivuilta löytyy nykyään blogiominaisuus, jonka alta piirihallituksen kuukausittaiset pohdinnat jatkossa löytyvät! Kokouksessa jaettiin vuoden 2019 kirjoitusvuorot, ja ensimmäisenä tuntojaan avaa tammikuun aikana piirin viestinnästä ja markkinoinnista vastaava hallituksen jäsen Ines.

Varsinaisen kokouksen jälkeen tulevaa vuotta suunniteltiin vielä yhdessä piirihallituksen sekä toimialojen puheenjohtajien voimin. Piirinjohtaja Saija muistutti jokaista vapaaehtoistyön luonteesta, vastuusta ja rajoista koulutussetin muodossa. Vuodesta 2019 tulee tämän perusteella erinomainen partiovuosi! Piirihallitus kokoustaa seuraavan kerran 28.1.

 

Pohjanmaan Partiolaisten piirihallituksen puolesta, 

viestinnästä ja markkinoinnista vastaava hallituksen jäsen Ines Sirén