Mitä kaikkea yhden aktiiviharrastajan kaappiin voi kertyä? Tutustumme nyt kuvitteellisen partiolaisen kaapin sisältöön ja sinne kertyneisiin partion oheistuotteisiin. Esimerkit kuitenkin perustuvat todellisuuteen, piirin viestintätiimin leirimatkoilta haalimiin ja huolella vaalimiin enemmän tai vähemmän hyödyttömiin matkamuistoihin.
Partiolaiselle kertyy vuosien varrella monenlaista turhaa tavaraa eli niin sanottua krääsää. Joskus sitä saattaa jopa yllättyä, kun alkaa käydä läpi kaappien syövereitä. Myös esimerkkipartiolaisellemme Tiivitaaville (nimi muutettu) on kasautunut jokunen turhake ja nyt voisimmekin katsoa, mitä kaikkea sieltä kaapin saloista löytyykään.
Viimeisimpänä Tiivitaavin kaappi on syönyt erään leirin logolla varustetun saippuakuplapullon ja Tempus-nallen. On se kyllä niin tarpeellista, että krääsälläkin on logo kyljessä. Ja kun lähdetään Alankomaihin kesähelteillä, on Tiivitaavin joukkueella oltava vähintään pari pitkähihaista joukkueyöpaitaa. Tietenkin myös Roverway-mukia tarvitaan, jotta ihmiset eivät käyttäisi kertakäyttökuppeja. Mitä varten sitten on pyydetty ottamaan ruokailuvälineet mukaan? Ympäristöystävällinen partiolainen varmaan tarvitsee ainakin viidet ruokailuvälineet, vaikka se kuivauskaapin perältä löytyvä pakasterasiakin olisi täyttänyt laatuvaatimukset.
Tiivitaavi kurkottaa kaapin pohjalle ja löytää huolestuttavan suuren määrän partioaiheisia t-paitoja, joista ainakin puolen saumat ovat rikki. Näistä paidoista Tiivitaavin tulee hyvin harvaa käytettyä ja silloinkin yöpaitana. Myyntiyrityksistä huolimatta kukaan ei ole ostanut niitä, sillä harvempi haluaa ostaa tai edes saada t-paitaa, joka on rikki tai peräisin tapahtumasta, jossa ei itse ole ollut.
Villakoirien ja pölypallojen alta pilkistää myös ryhmähenkeä eli jamboreematkan hintaa nostanut sinivalkoinen viidakkohattu. On tärkeää, että koko ryhmä pitää niitä päässä, koska ainoa tapa luoda ryhmähenkeä on yhteinen materia. Joskus Tiivitaavin mielessä käy, olisiko kv-leireille enemmän osallistujia, jos joukkueen tiimituotteet olisi vain heille, jotka niistä tahtovat maksaa.
Kaapin sisältä löytyvästä laatikosta Tiivitaavin käteen tarttuu kasa esitteitä sekä vanhoja Partio- ja Pohjan Puhuri -lehtiä. Hän löytää pinssejä, tarroja, tikkareita ja tapahtumarannekkeita. Osallistujana Tiivitaavia ärsyttää kustantaa hirveät määrät mainossälää, kun mainostuksen voisi tehdä verkossa pienemmällä rahapussin ja luonnon rasituksella. Vai onkohan se verkkoon siirtyminen sittenkään ekologisempaa? Tiivitaavi on kuullut väitettävän, että yksi Google-haku vastaa 60 watin lampun polttamista noin 17 sekunnin ajan.
Tiivitaavi kokeilee päälleen myös tapahtumaa varten tehtyä sadetakkia ja vetää päähänsä Tuisku-pipon. Nämä tuotteet ovat jääneet unholaan, koska Tiivitaavilla on omasta takaa säänmukaiset varusteet. Niitä ei hänen mielestään tarvitse erikseen teetättää jokaiselle leirille. Ainut partiotuote, joka on ahkerasti hänen käytössään, roikkuu naulakossa. Iki-ihana Roihun Ukkeli-kangaskassi. Toisaalta kangaskassiakin tulee käyttää satoja kertoja, että se olisi ekologisempi kuin muovinen kauppakassi.
Hän jatkaa kaappien kaivuuta ja vastaan tulee kymmeniä leirihuiveja, ja löytyyhän myös niitä tapahtumamerkkejä. Tapahtumamerkkien idea on kaunis, mutta onko kaikista tapahtumista pakko olla jokin konkreettinen tavara, että hetket ja retket muistaa vielä kiikkustuolissa? Riittäisivätkö oikeat muistot hyvien kavereiden kanssa?
Joku saattaisi kysyä, miksi Tiivitaavi ei heitä kaikkia näitä tavaroita roskiin. Vastaus on, että näillä tavaroilla on hänelle tunnearvoa, ja raastaahan se sydäntä heittää melkein käyttämättömiä tavaroita roskiin. Sudenpentuna tehdyllä ruokailuvälinepussilla ja kauniilla leirimerkillä on arvoa, ja se sinivalkoinen viidakkohattu on imenyt itseensä monet ikimuistoiset Japanissa vuodatetut hikipisarat. Mutta toisaalta, olisiko Tiivitaavi voinut kieltäytyä edes osasta tavaroista, joita hänelle on tarjottu?
Juttu on julkaistu Pohjan Puhurissa 4/2018 yhdessä Viivi Huttusen Luopuisitko leirihuivista? -jutun kanssa.
