Matonkuteeksi? Sohvatyynyksi? Vaiko vaatekaappiin, samaan nippuun edellisten seuraksi?

Kun vuodessa partioi useammin kuin kerran, päätyy nopeasti omistamaan kasan erilaisia leirihuiveja. Huivi saattaa joskus olla kovin sotkuinen, toisinaan täynnä leirimuistoja ja lähes aina erilainen kuin se edellisen tapahtuman hennon laventelinsininen tai räiskyvän kirkkaankeltainen niskatunniste.

Mitäpä niille sitten tekisi muuta kuin jättäisi pölyyntymään? Puhuri kysyi asiaa partiolaisilta ja sai kysymykseen niin kotiin kuin kolollekin sopivia vastauksia.

”Olen kerännyt kaikkiin leirihuiveihin leireillä nimikirjoituksia”, kertoo Tuomo ”Epis” Ojala. Omat ja muualta swopatut leirihuivit koristavat seinää poronsarvista roikkuen. Kuva Tuomo ”Epis” Ojala

Tapahtumahuivi, tuo oivallinen sisustuselementti

Kun huiveja on kerääntynyt tarpeeksi, voi niitä askarrella esimerkiksi seiniä juhlassa sekä arjessa koristavan viirinauhan tai sommitella ne tauluksi. Eräs kyselyyn vastanneista oli saanut lahjoituksena vanhan lippukuntansa ylijäämähuiveista ommellut koristetyynyt, toinen taas suunnitteli kiepauttavansa perheen ja muiden lippukunnan jäsenten vanhoista huiveista lippukunnan kokoontumistiloihin verhot.

”Huvit sidotaan päistä yhteen solmuilla, joten ovat helppo purkaa jos tulee tarve”, on käyttökelpoinen neuvo kaikille sisustuselementeistä haaveileville.

Huivi sopii myös käsityömateriaaliksi

Muutama vastaaja kertoo kaavailevansa huiveista hametta heti, kun sopivien ompelijoiden kiireet heltiävät. Ompelun ystäville sopivia huivinkäyttökohteita ovat myös vastaajien mainitsemat piknikviltti, ruokailuvälinepussi tai peitto. Tilkkupeiton materiaaliksi sopivat myös vaikkapa vanhat leiripaidatkin, ja lämmikkeen voi halutessaan topata vielä vanukerroksellakin.

”Tarkoitus olisi joskus ommella leirihuiveista peitto. Nurjalle puolelle partiosininen kangas, johon kerään kaikki vanhat merkit”, sanoo eräs vastaaja.

Atte ja Anu Konosen kotia koristaa vanhoista leirihuiveista ommeltu lasten leikkikota. Anu kuvailee yhteensä 40-50 huivia vaatinutta kotaprojektia työlääksi ommeltavaksi, mutta lopputulos hivelee niin leikkijän kuin leikkimättömänkin silmää. Kuva Atte Kononen

Oikeastaan huivi käy siihen, mihin sitä keksii käyttää

Muutama vastaaja kertoo säästäneensä huivinsa partiomuistojen laatikkoon, muiden tärkeiden esineiden jatkoksi. Kärjestään kuvioidun tai muuten merkityn huivin kulman voi leikata irti ja ommella esimerkiksi nuotioviittaan.

Jos huiviröykkiölle ei kotosalla ole käyttöä, voi sen myös lahjoittaa sitä tarvitsevalle. Vielä partiolupauksenantoa odottavat sudenpennut ilahtuvat, kun jännittävää merimiessolmun solmimista yleisön edessä pääsee harjoittelemaan oikealla huivilla. Yksittäiset huivit toimivat vaikkapa muistettavina esineinä huomiokykyä vaativassa Kimin testissä, pesty leirimuisto taas käy leivontahuivista.

Mitä sinä huivittaisit seuraavaksi?

Lähde: Pohjanmaan Partiolaisten Tuiverrus-ryhmä sekä HC-partiolaiset