Piirihallitukselta

Hallituksen kokouksesta 4: Kululaskujen uusi koti, Johtajatulien kyydit ja Myötäpäivien ajankohta

Pohjanmaan Partiolaisten hallitus päätti loppuvuodesta 2018 aloittaa avoimuuden hengessä kokouksistaan kertomisen tiedotteiden muodossa aina jokaisen kokouksen jälkeen.

Vuoden 2019 neljännessä piirihallituksen kokouksessa 11.3. keskusteltiin ja päätettiin muun muassa seuraavista tärkeistä asioista:

  • Pohjanmaan Partiolaisten maksuliikennettä valtuutettiin hoitamaan jatkossa Suomen Partiolaiset. Mitä tämä siis tarkoittaa? Partiolaiselle muutos näkyy siinä, että aiemmin suoraan toiminnanjohtaja Monolle lähetetyt kulukorvaushakemukset lähetetään jatkossa SP:n kulukorvausjärjestelmään. Piirin taloutta hoitaa ja laskuja hyväksyy kuitenkin jatkossakin Mono! Ohjeistus järjestelmään on lähetetty piirin luottiksille, ja lisätietoja aiheesta saa toiminnanjohtaja Monolta.
  • Piirin luottispäivien eli Tuulevien suunnittelu etenee! 24.-26.5. työskennellään Rokuan leirikeskuksessa Utajärvellä. Aasinsiltana voidaan todeta, että syksyn Tuulevia ei järjestetä edellisen Johtajatulet-vuoden tapaan Evolla, mutta:
  • Piiri järjestää kuljetuksen 30.8.-1.9. Evolla tapahtuville Johtajatulille! Bussireitit kulkevat linjat Oulu-Ylivieska-Jyväskylä-Evo sekä Kokkola-Vaasa-Seinäjoki-Ylöjärvi-Evo. Piiri tarjoaa bussimatkat piirin pestissä oleville luottiksille, muille edestakainen matka maksaa 50 €. Ilmoittautuminen kuljetuksiin aukeaa toukokuussa!
  • Myötäpäivien 2020 ajankohta on nyt päätetty! Juhlakansaa pidetään kuitenkin vielä jännityksessä, sillä päivämäärien julkistamista saadaan vielä odottaa joko hetken tai kauemmin. Vihiä tapahtuman ajankohdasta saattaa toki tihkua, mikäli suurtapahtumaan ilmoittautuu tekijäksi… 😉
  • Partioviikon aikuisrekryteemaa puuhataan parhaillaan! 22.-28.4. vietettävällä Partioviikolla nähtäneen uusille ja vanhoille partioaikuisille sopivia tapahtumia ympäri piiriä.

Kysymyksiin kokouskertomuksissa mainituista asioista antavat mielellään piirinjohtajat Saija Kivelä sekä Pekka Väkiparta (etunimi.sukunimi@partio.fi). Seuraavan kerran Pohjanmaan Partiolaisten piirihallitus kokoustaa Sykähdyksen ja kevätkokouksen yhteydessä 24.3.!

 

Pohjanmaan Partiolaiset ry:n piirihallituksen puolesta kevätterveisin,

Ines 
Viestinnästä ja markkinoinnista vastaava piirihallituksen jäsen