Parimetrinen satukirja seisoo pystyssä Sarriojärven piparkakkutalon edessä. Leiriläisiä kulkee ohi ja jotkut käyvät selailemassa paksuja puisia sivuja. Lohikäärme, taikuri, Poseidon, avaruusalus ja Hullu Hatuntekijä ovat vain muutamia niistä asioista, joita lukija kirjan sivuilta löytää. Tarinoiden talvileiri on alkanut. 

Hile 2022 kokosi lähes 500 osallistujaa nauttimaan kevätauringosta ja partiokavereiden seurasta Kemijärven Sarriojärvelle pääsiäisenä 2022.  Järvi-Suomen, Lapin ja Pohjanmaan Partiolaisten yhteisen talvileirin teemana olivat erilaiset tarinat ja kaikki ohjelmat liittyivät johonkin kertomukseen.  

Leiriläiset seikkailijoista samoajiin tutustuivat kolmeen ohjelmalaaksoon: elämykseen, käsityöhön ja haikkiin. Elämyslaaksossa, jonka nimi Aldâgâs tarkoittaa inarinsaameksi salamaa, tarinoita veistettiin jäähän. Niitä koettiin lumisodan, suksifrisbeegolfin ja pakohuoneiden temmellyksessä. Käsitöissä tarinat kiinnitettiin tupsuryijyyn tai kelttiläissolmuihin. Päivähaikilla osallistujat kulkivat metsäreitin hiihtäen tai lumikenkäillen. Matkan varrella päästiin muun muassa tutustumaan kakkiaisiin ja rakentamaan sorsille tekopesiä. Vaikka haikilla kuljettiin moottorikelkan tamppaamaa uraa auringon lämmittämässä suojasäässä, oli sieltä palaavilla partiolaisilla kasvoillaan hymy. 

Hileen kolme alaleiriä Routa, Naava ja Virva eivät erottuneet toisistaan leirihuivein vaan eri värisin leiripipoin. Pipot päässä oli lämmin suunnata kahville Hannun ja Kertun piparkakkutalolle tai ohjeisohjelmiin Taikurin hatulle. Ohjeisohjelmien lumilinnat, pelit ja pulkkamäki houkuttelivat osallistujia silloin, kun laaksoissa ei ollut tapahtumia. Johtajahuolto Narniassa aikuiset pystyivät pesemään päivän hiet lumisaunassa ja rentoutumaan kuumassa paljussa. 

Yhteisohjelmat kokosivat kolmen piirin väen yhteen Hileen tarinan äärelle. Piirit tutustuivat toisiinsa leikkien ja huutojen avulla. Päättäjäisissä leirin kansainväliset vieraat hauskuuttivat yleisöä ja Kaartin soittokunnan varusmiesbändi pisti bileet pystyyn. Lienee todennäköistä, että viimeisen illan juhlat ja jäynät jatkuivat vielä järjestetyn ohjelman jälkeen.  

Maanantaina leiriläiset lähtivät kohti kotia. Leirirakennelmat puretaan yksi kerrallaan, mutta satukirja on edelleen paikallaan. Tarina puolen Suomen Hileestä on tullut päätökseen, mutta kirjassa riittää kertomuksia. Toivottavasti niitä voidaan lukea jatkossakin yhdessä! 

Tunnelmia Hileeltä kuvina, tekstinä ja äänenä löydät Hileen sähköisestä satukirjasta osoitteesta hile2021.fi/tarinoita. Kiitos kaikille leiriläisille sekä leiriä tekemässä ja mahdollistamassa olleille!