Piirihallitukselta

Piirihallituksen kokouksista 1&2: Partioon liittyneiden määrä kasvussa, tuleva talvijamboree kaipaa nimeä

Pohjanmaan Partiolaisten hallitus päätti loppuvuodesta 2018 aloittaa avoimuuden hengessä kokouksistaan kertomisen tiedotteiden muodossa aina jokaisen kokouksen jälkeen.

Vuoden 1. ja 2. piirihallituksen kokouksissa 17.1. ja 10.2. keskusteltiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

Helmikuun kokouksessa piirihallituksen kasvusta vastaava jäsen Juulia esitteli vakuuttavia pohjalaisia partiolukemia: vuoden 2019 aikana uusia pohjalaisia partiolaisia liittyi mukaan yhteensä 1 526 (2018: 1 354, 2017: 1 469). Partiosta eronneiden määrä oli piirissämme 1 143 ja pieneni toista vuotta putkeen. Hurraa!

Partiorekisteriin kirjattujen jäsenten kokonaismäärän osalta odotamme tilastoviisaiden suosituksesta heinäkuun lukemia, mutta tilanne näyttää varsin positiiviselta. Kiitos runsaasta liittyneiden määrästä kuuluu lippukunnille – teette upeaa työtä, myös lukujen valossa!

Pohjanmaan, Lapin ja Järvi-Suomen partiopiirien yhteinen talvileiriponnistus pääsiäisenä 2021 etenee! Leirinjohtajiksi on valittu tehokaksikko Juho Kivelä & Valtteri Vakimo Pohjanmaan Partiolaisista. Puolen Suomen talvijamboreen leiritoimikuntaa rekrytoidaan parhaillaan, ja liuta johtajapestejä on avoinna Partion  Pestihaku-sivustolla.

Hyvästä ja lumisesta leiripöhinästä innostunut piirihallitus suositteleekin jokaista ottamaan Instagramissa seurantaan Puolen Suomen talvijamboree -tilin sekä ehdottamaan leirille nimeä ja tekijöitä.

Piirihallitus hyväksyi tammikuun kokouksessaan Viking 2019 -vaelluksen loppuraportin. Pohjanmaan Partiolaisten kansainvälisyysjaoston toteuttama Norjan-matka oli aikalaiskertomusten sekä loppuraportin perusteella onnistunut.

Uusilla tekijöillä vahvistunut, alkuvuoden kokouksissaan kevätkokouksen teknisiin seikkoihin paneutunut piirihallitus palaa asiaan kiihtyvällä tahdilla kohti Kälviällä 21.-22.3. järjestettäviä Sykähdys-lippukuntapäiviä sekä 22.3. järjestettävää kevätkokousta (jonka viimeinen ilmoittautumispäivä on 10.3.!)

Piirihallitus kokoustaa seuraavan kerran 9.3.