Kilpailijan näkökulma partiotaitokisoissa
Kisaaminen on aina ollut minun mieleeni ja olen aina ollut kilpailuhenkinen. Lähivuosina innostuin kisaamaan sekä piiri- että SM-tason kisoissa. Täytyihän minun vielä käydä talvikisoissa taitoni todistamassa. Piirin Bryggan -talvikisat olivat ensimmäiset talvipartiotaitokisat, joissa olen kisannut.
Lippukunnastani Pohjolan Pirteistä kisoihin lähti samoajavartio Ilmaiset Ämpärit, josta melkein kaikki ovat kisanneet lähivuosina. Meidän matkamme kultamitalin tavoitteluun alkoi Oulun juna-asemalta, josta lähdimme kisaa edeltävänä perjantai-iltana. Vartiomme sai myös oman maskotin, pienen lehmän, jonka nimeksi annettiin myöhemmin Sika. Kokkolaan saavuttuamme hyppäsimme yhteiskuljetuksiin kisakeskukselle.
Kisakeskuksella majoituimme, söimme iltapalaa ja jaoimme yhteiset tavarat. Teimme myös tuttavuutta kisakeskuksella yöpyvien Pohjan Veikkojen kanssa. Heidän kanssaan olimme totuutta ja tehtävää sekä pelasimme korttia.
Puhutaan eräästä tärkeästä elementistä eli kisaeväistä. Meidän vartiomme järkytti Pohjan Veikot suunniltaan, kun esittelimme eväitämme päivän pituisiin kisoihin. PV:n mielestä meidän eväidemme määrä olisi heille riittänyt yli viikoksi, mutta meidän lippukunnassamme ruoka on tärkeä elementti kaikessa. Meidän mielestämme taas Pohjan Veikoilla oli liian vähän eväitä. Käsitys ruuasta hieman eroaa välillämme.
Lauantaina kisat alkoivat lumisateen merkeissä rakennustehtävällä, jossa piti rakentaa metrin pituisesta lankusta rastihenkilöä kestävä 40 senttimetrin pituinen silta, jonka väli oli vähintään 15 senttimetriä. Meidän vahvuutemme ei ole koskaan ollut rakentaminen, mutta saimme tehtävästä hyvät pisteet. Meillä onnistui tässä ja monella muulla rastilla hyvin työnjako.
Matkatehtävänä näissä kisoissa oli maamerkkeihin liittyvä tehtävä, jossa piti yhdistää silta tai muu maamerkki paikkaan ja nimeen. Tunnistustehtävät liittyivät taivaankappaleisiin ja pilkkisaaliisiin, jotka olivat haastavia. Varsinkin pilkkisaaliisiin liittyvä oli haastava, kun emme tienneet kaloista mitään.
Itseäni yllättävimmät tehtävät olivat nanoq ja loppukiri. Nanoqissa oli lauta, jonka päällä oli nalle, joka piti kuljettaa pysähdyksien kautta radan toiseen päähän ja takaisin. Tehtävä oli meistä kaikista mukava. Loppukiri oli mielenkiintoisin. Siinä kahdella oli silmät ja kädet sidottu, yksi mykkä, yksi kuuro ja jalat sidottu. Tällä menolla kuljettiin jyrkkää mäkeä alas n. 20 metriä. Nauratti ja pelotti, mutta maaliin asti täysillä pisteillä pääsimme tehtävästä.
Partiotaito-kategoriasta löytyy muutama henkilökohtainen lempirastini. Mieleeni jäivät rastit kylmempi kuin kylmä ja nuotion antimet. Kylmempi kuin kylmä oli ensiapurasti, jossa meidän piti hoitaa hypotermiasta kärsivä potilas. Lippukunnassamme harjoittelemme paljon ensiaputaitoja ja tästä saimme melkein täydet pisteet. Nuotion antimet oli nimestä päätellen ruokarasti, jossa piti valmistaa monipuolinen ateria juureksista ja jauhelihasta. Tämä oli vartiollemme hieman stressaavaa, koska emme saaneet nuotiota syttymään, mutta päädyimme käyttämään toisten nuotiota.
Mielenkiintoisimpia rasteja olivat sano se saameksi ja suunnistajan talo. Sano se saameksi -rastilla oli inarinsaamesta ääninäytteitä, jotka olivat lyhyehköjä lauseita. Minusta tämä rasti oli erilainen ja sopi hyvin kisan teemaan. Suunnistajan talo oli minusta todella kiva rasti, vaikka täytyi olla nopea. Suunnistimme siis talossa tietyssä järjestyksessä eri huoneissa.
Kätevyystehtävä huippuvuoret jakoi vartiossamme mielipiteitä. Tehtävänä oli rakentaa pajusta ja narusta kaksi lumikenkää mallin mukaan. Itse tein toista lumikenkää, joka onnistui hyvin, mutta toisilla vartiolaisillani paloi hermot tähän. Lumikenkien näpertämisen jälkeen ne piti testata kävelemällä ”huippuvuorille”. Tämä sujui hyvin siihen asti, kunnes testaajamme päätti lähteä juoksemaan takaisin.
Yksi hauskimmista kisamuistoista, jolle edelleen nauramme, oli ongelmanratkaisu -kategorian DaVinci. Meille annettiin eripituisia riukuja, joista meidän piti rakentaa silta ilman nauloja ja köysiä. Hauskan tästä rastista teki erityisesti kommunikointimme. Huusimme toisillemme täyttä kurkkua. Ulkopuolisille se kuulosti siltä, että olisimme riidoissa, mutta rastien jälkeen aina tsemppasimme, kuinka hyvin meillä meni. DaVinci-rastilla rastihenkilö tokaisi meidän huutaessamme toisillemme, että meillä on ”tunteet pinnassa”.
Kisakeskuksella hengasimme ja palauduimme kisasta. Palkitsemistilaisuudessa vartiomme voitti kultaa omassa sarjassamme! Olimme kyllä ennen kisaa jo varmoja hopeamitalisteja, kisasihan sarjassamme meidän lisäksemme yksi vartio.
Osalle vartiostamme tämä oli kolmas kultamitali piirin kisoista. Junamatkalla jutustelimme Pohjan Veikkojen kanssa koko matkan, kunnes saavuimme Oulun juna-asemalle puolen yön jälkeen. Positiivinen kokemus kisoista innoittaa osallistumaan jatkossakin.
