Et todennäköisesti välttynyt kuulemasta tämän kevään eduskuntavaaleista, eikä ihme, sillä olivathan ne koko Suomen kannalta todella merkittävät. Partiolaiset olivat mukana esimerkiksi omilla tavoitteilla, joiden puolesta…
Partio kasvattaa jäseniään aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Mutta oletko sinä nukkuvien puolueessa, kysyy Kaisa piirihallituksen Pihaus-blogissa. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa äänioikeuttaan käytti 47 prosenttia 18-24-vuotiaista ja 58…