Seikkailuja myös aikuisille – Mikko palasi partioon aikuisena Seinäjoella. Partiossa hän pääsee mahdollistamaan lapsille ja nuorille kasvamisen taitavaksi johtajiksi sekä osallistumaan tapahtumiin, joista saa uudenlaisia näkökulmia partioon ja elämään.

Mikko Hautala (edessä oikealla) viikonlopun vaelluksella lippukunnan tarpojien kanssa Seitsemisen kansallispuistosta.

Mikko Hautala toimii Tasangon Talvikeissa ja Lakeuden Kärpissä akelana eli 7-9-vuotiaiden sudenpentujen johtajana, sampona eli 9-12-vuotiaiden seikkailijoiden johtajana, tarpojaluotsina eli 12-15-vuotiaiden partiolaisten aikuisena tukena sekä kämppäisäntänä. Mikko liittyi partioon ensimmäisen kerran jo vuonna 1984 partion positiivisen ja mielenkiintoisen mediakuvan innoittamana. Armeijan ja opiskeluiden vuoksi partio jäi tauolla, mutta lastensa innoittamana Mikko liittyi aikuisena uudestaan partioon.

– Partio on kehittynyt monipuolisempaan ja ajanhenkisempään suuntaan, joka tarjoaa toimintamahdollisuudet myös aikuisille.

Partiosta Mikko on saanut uusia taitoja ja kokemuksia. Kertynyttä osaamista pystyy hyödyntämään niin partiosta työelämään kuin työelämästä partioon.

– Töissä esimiestehtävistä saatu kokemus tukee partiossa johtamista ja vastaavasti myös toisin päin.

Mikon mielestä parasta partiosta tekevät uudet ja vanhat ihmiset sekä mahdollisuus välittää paikallista perinnetietoutta eteenpäin.

Aikuisille, jotka miettivät partioon liittymistä ja mukaan lähtemistä Mikko lähettää terveiset:

– Partio voi vapaaehtoistoimintana ja harrastuksena helposti antaa tekijälleen enemmän kuin ottaa.

Mitä partio on antanut Mikolle?

Mahdollisuus tukea – Partiossa on mahdollisuus tukea lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä aikuisiksi ja erityisesti partiossa taitaviksi johtajiksi.

Osallistuminen mahtaviin tapahtumiin – Tapahtumissa pääsee tapaamaan uusia ihmisiä ja innokkaita aikuisia, joiden kanssa keskustelemalla saa uudenlaisia näkökulmia partioon ja elämään.

Johtajatulet – Huikea ja elämyksellinen partiolaisten metsäseminaari Evolla, jossa kohtaa aikuisia ympäri Suomen.