Kasvokkaisen partiotoiminnan tauon aikana pohjalaiset partiolaiset kohtaavat muun muassa virtuaalisilla nuotioilla! Jo ensimmäinen virtuaalinuotio kokosi pohjalaisia keskustelemaan moninaisista aiheista.
Pohjanmaan Partiolaiset tarjoavat kevään aikana partiomaista juttuseuraa virtuaalinuotioiden ääressä. Kuten leirinuotion ääressä yleensäkin, keskustellaan virtuaalinuotioilla partiomaisesti partiosta ja sen vierestä!
14.4. järjestetyllä ensimmäisellä virtuaalinuotiolla keskusteltiin muun muassa riikinkukoista, työhakemuksista sekä arjen sujumisesta poikkeustilanteessa.
Nuotiomestareina toimivat Pohjanmaan Partiolaisten luottamushenkilöt. Virtuaalinuotioita järjestetään aluksi kahdesti viikossa tunnin mittaisena, mutta tapahtumaa kehitetään palautteen ja ideoiden perusteella eteenpäin.
Virtuaalinuotiot toimivat Teams-palvelun kautta. Tietokonetta käytettäessä nuotion ääreen liityäkseen osallistuja ei tarvitse erillistä sovellusta tai tunnuksia.
Ps. Myöskään partion viikkotoiminta ei ole tauolla! Vinkkejä partio-ohjelman toteuttamiseen etänä löytyy esimerkiksi partio-ohjelma.fi-verkkosivuilta.