Järjestökoordinaattorin sijaiseksi Linda Turunen

Linda Turunen on syyskuussa aloittanut Suomen Partiolaisten järjestökoordinaattorin tehtävässä Pohjanmaan Partiolaisten hallinnon parissa.

Linda Turunen toimii Pohjanmaan Partiolaisten järjestökoordinaattorin sijaisena tammikuuhun 2024 asti. Lindan pääasiallisena toimipisteenä toimii Rovaniemi. Piirin hallinnosta vastaavana työntekijänä Linda työskentelee mm. piirihallituksen sekä piirikokouksen parissa.

Viime vuodet Lapin Partiolaisten järjestökoordinaattorin sijaisena työskennellyt Linda on osalle jo tuttu kasvo. Ennen partiotöitä Linda on työskennellyt esimerkiksi Metsähallituksen luontopalveluilla ja taloushallinnon asiantuntijan tehtävissä. Lisäksi Lindalta löytyy mm. erä- ja luonto-oppaan sekä myynnin johtamisen tutkinnot.

“Mahtavaa jatkaa tekemistä partion parissa! Aloitan uudet työt innostunein mielin, erityisesti odotan tutustumista uusiin ihmisiin!” kertoo Linda.

Ota yhteyttä Lindaan!

Linda työskentelee Pohjanmaan Partiolaisten parissa osa-aikaisesti ja on tavoitettavissa pääasiassa tiistaista torstaihin sähköpostitse linda.turunen@partio.fi ja puhelimitse Heidin vanhasta numerosta 0447169301.