Piirilehti Pohjan Puhuri ilmestyy jatkossa kaksi kertaa vuodessa 

Pohjanmaan Partiolaisten jäsenlehti Pohjan Puhuri ilmestyy jatkossa paperisena lehtenä kaksi kertaa vuodessa entisen neljän kerran sijaan. Taustalla ovat kustannussyyt.

Piirilehdestä tehtiin Pohjanmaan Partiolaisten jäsenille kysely keväällä 2022. Kyselyyn vastanneita oli niin vähän että siitä ei saatu luotettavaa tietoa jäsenistön yleisestä mielipiteestä, mutta vastanneista enemmistö toivoi paperisen lehden jatkavan. Vaihtoehtona oli myös kokonaan sähköiseen verkkomediaan siirtyminen.

Vuoden 2022 piirinjohtaja Timo Valtosen mukaan mukaan päätöksen tekeminen painetun piirilehden jatkamisesta ei sinänsä ollut vaikea. ”Asiasta keskusteltiin piirihallituksessa aktiivisesti myönteisessä hengessä ja tehty jäsenkysely tuki jatkopäätöstä”.

Ehdotuksia ja toiveita julkaisun kehittämiseksi kuullaan mielellään jatkossakin.

Lehden kustannusten nousuun vaikutti Partio-lehden lakkauttaminen vuoden 2022 lopussa, sillä Puhuri on postitettu sen välissä erillistä postitusta kevyemmin kustannuksin.

”Arviotiin, että vastaavilla painatus- ja postituskustannuksilla kuin yhdessä Partio-lehden kanssa jaettuna Puhuri voi jatkossa ilmestyä kotiin kannettuna kaksi kertaa vuodessa, kevät- ja syysnumerona. Samassa yhteydessä voidaan toimittaa myös muuta piirin materiaalia”, Timo selvittää.

Lehden sisällöstä vastaavat jatkossakin päätoimittajat ja varmastikin tutut aiheet ja palstat tulevat jatkossakin olemaan mukana. Harvempi julkaisutahti tarkoittaa Timo Valtasen mukaan kasvavaa työrauhaa toimitukselle.

Kevään 2023 piirilehti saapuu koteihin huhtikuussa. Pohjan Puhurin jutut ilmestyvät jatkossakin myös sähköisesti piirin nettisivuilla.

Haluatko oppia toimittamaan jäsenlehteä?

Parhaillaan etsitään päätoimittajaa tai päätoimittajaparia, jotka tehtävään perehdyttävät edelliset päätoimittajat. Hae tehtävään tai kysy lisää!