Ajankohtaiset

30.3.2020 Myötäpäivät 2020 perutaan 

Pohjanmaan Partiolaisten Myötäpäivät 2020 -kaupunkitapahtuma on peruttu. Myötäpäivät oli tarkoitus järjestää Oulussa 12.-14. kesäkuuta. Tapahtumaan oli ilmoittautunut yli 1800 partiolaista joka puolelta Pohjanmaan partiopiiriä. Syy tapahtuman perumiseen on koronavirusepidemian aiheuttama riski osallistujien ja tekijöiden terveydelle ja turvallisuudelle.

– Partiotapahtumissa terveys ja turvallisuus on aina asetettava etusijalle. Poikkeustilanteen takia emme voi taata, että hygienia- ja terveysedellytykset voitaisiin ottaa riittävän tarkasti huomioon, kun on todennäköistä, että epidemia on edelleen käynnissä kesäkuussa, kertoo tapahtumajohtaja Mari Appelgren.

Tapahtuman järjestelytoimikunta päätyi yhdessä piirihallituksen kanssa perumaan tapahtuman. Mahdollisuutta tapahtuman siirtämiseen pohdittiin, mutta epävarmassa tilanteessa haluttiin ensisijaisesti varmistaa, että tulevan syksyn ja talven tapahtumiin riittää innokkaita vapaaehtoisia tekijöitä.

– Päätös tapahtuman perumisesta oli raskas. Meillä on vastuu osallistujien, tekijöiden, yhteistyökumppanien ja oululaisten terveydestä ja turvallisuudesta. Olen todella kiitollinen siitä suuresta määrästä osallistujia, joka halusi yhdessä tehdä kestäviä tekoja Oulussa kanssamme. Kymmenet vapaaehtoiset tekijät ja yhteistyökumppanit ovat tehneet suuren työn tapahtuman eteen – iso kiitos ihan jokaiselle mukana olleelle, jatkaa Mari.

Kaikkia osallistujia tiedotetaan sähköpostitse tapahtuman peruuntumisesta Kuksan kautta maanantain 30.3.2020 aikana.

– Partiolaisille arvojen keskiössä on vastuullisuus sekä aktiivinen rooli yhteiskunnassa. Ymmärrämme, että tämä päätös aiheuttaa pettymyksen meille kaikille, mutta terveys ja hyvinvointi on asetettava etusijalle. Poikkeustilanne on ulkoa tuleva haaste, johon kukaan ei ole voinut varautua. Haluan kiittää kaikkia Myötäpäivien tekijöitä erinomaisesta työstä, joka ei mene hukkaan, sanoo piirinjohtaja Saija Kivelä.

Järjestelytoimikunta on jo alkanut selvittää, voisiko Myötäpäivät tarjota lippukunnille syksyn kokouksiin valmiiksi suunniteltua, kestävien tekojen teemaan liittyvää ohjelmaa.

Tapahtumajohtaja Mari Appelgren

Piirinjohtaja Saija Kivelä

Myötäpäiviin liittyvissä käytännön asioissa sinua palvelee: myotapaivat@partio.fi.