Tuulevat - luottamushenkilöpäivät

Perjantai, 25. toukokuu 2018 (Koko päivä) - Sunnuntai, 27. toukokuu 2018 (Koko päivä)
  •   Kokkola, Vattaja   •   VaeltajatAikuiset

Tuulevat on piirin luottamushenkilöille kahdesti vuodessa järjestettävä tapaaminen. Tuulevat tarjoaa piirin luottamushenkilölle tukea pestissään toimimiseen, aikaa ryhmien ja jaoston kokoontumiselle sekä ajankohtaisten asioiden käsittelyä ja koulutusta. Mikäli toimit tai olet sopinut aloittavasi piiripestissä, Tuulevat on sinun juttusi! Tuulevat on tarkoitettu lisäksi Tempus18:n tekijöistä leiritoimikunnan jäsenille, päälliköille ja mestareille. Mikäli koet kymppinä tai tekijänä tarpeellisena osallistua Tuuleville, olethan yhteydessä oman leiritoimikuntaan kuuluvaan osa-alueesi johtajaan. 

Tuulevilla pääset tutustumaan Tempus18:n leirialueeseen jo ennakolta. Tuulevilla ollaan tällä kertaa paljon ulkona, joten varustauduthan säänmukaisilla lämpimillä ja tarvittaessa vedenpitävillä vaatteilla. Myös ruokailut ovat ulkona.  Ilmoittautumisessa voit valita parakin sängyn (vilttejä löytyy), oman teltan tai riippumaton väliltä omin varustein.  

Piiri järjestää Vattajanniemelle linja-autokuljetuksen Kokkolasta. Linja-auto lähtee perjantaina 25.5. klo 20.00 Kokkolan linja-autoaseman tilausajolaiturista (löytyy rautatieltä katsottuna vasemmalta puolelta). Paluukuljetus lähtee Vattajanniemeltä sunnuntaina 27.5. klo 12 Kokkolan linja-autoasemalle, ehtii etelään klo 12.58 lähtevään junaan. Muistathan ilmoittautumisessa kertoa, jos olet tulossa linja-autokuljetuksella. Piiri korvaa matkat myös omalla autolla, mutta toki toivomme julkisten liikennevälineiden tai kimppakyytien käyttöä. Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueen osoite on Vanha Ohtakarintie, Kokkola. 

Tuulevien ohjelmassa on yhteistä toiminnansuunnittelua ja johtamismallin pohdintaa. Tempus18 kokoontuu omalla suunnitteluporukallaan sekä ohjelmoi lisäksi koko väen demoamaan leiriläisen päivää lauantai-iltana. Ryhmien kokoontumisille ja toiminnan suunnittelulle on pyritty järjestämään mahdollisimman paljon aikaa. 

 

Kohderyhmä: Piirin luottamushenkilöt ja sellaiseksi haluavat

Järjestäjä: Piirihallitus

 
Viimeinen ilmoittautumispäivä
Torstai, 10. toukokuu 2018 - 23:45