Partion koloillat ovat juuri alkamassa jälleen pienen joulutauon jälkeen ja ryhmänjohtajat pohtivat puuhailtavaa koloiltoihin. Lue tästä siis hyvät vinkit ryhmän kokoontumisiin.
Pienempien tai uusien partiolaisten kanssa on tärkeää opetella pukeutumaan myös koville pakkasille jo ennen retkeä. Kerrospukeutumisen lisäksi villan lämpöä voi kokeilla helposti lauman kanssa villasukkalenkkeilyllä. Pyytäkää ryhmäläisiä ottamaan mukaan kerralle 3-4 paria villasukkia, jotka voi pukea päälletysten jalkaan. Sitten vain ulkoilemaan! Paras sää villasukkakävelylle on pienellä pakkasella puuterilumessa. Liian lämpimällä kelillä sukat kastuvat. Puuterilumi on myös helppo puristella päällimmäisistä sukista pois. Sukan varteen voi laittaa myös kuminauhan, ettei lunta pääse sukan sisään.
Pulkkailu kuuluu suosituimpiin lajeihin talvella ja myös lauman kanssa pulkkailu on hauskaa. Jos lippukunnalla ei vielä ole, ryhmä voi kysyä saisivatko he hankkia lippukunnalle muutaman pulkan. Jos pulkkia löytyy jo, kysykää lupa saisitteko koristella niitä. Koristelkaa pulkista oman ryhmän tai lippukunnan nimikkopulkkia ja nimetkää ajokkinne! Lopuksi järjestäkää lauman sisällä kisa hienoimmasta, kekseliäimmästä tai pisimmälle liukuvasta pulkasta. Julkaiskaa kuva myös lippukuntanne someen, jos sellainen on, niin muutkin voivat ihastella aikaansaannoksianne.
Talvi tuo mukanaan myös paljon pimeyttä, mutta se ei aina ole huono asia. Voitte viettää koloiltaa hämärässä kynttilänvalossa. Rauhallisella kerralla voitte esimerkiksi askarrella tai kertoa tarinoita kaakaokupin äärellä. Kynttilän sytytystä sisätiloissa on helppo harjoitella yhdessä johtajien kanssa samalla. Jos lauma on helposti villiintyvä, käyttäkää kynttilöiden sijaan LED-valoja tai –tuikkuja. Kerralla voi myös keskustella mitä kuuluisi tehdä, jos sähköt katkeavat kotoa talvella.
Todelliset taiteilijan taidot voi laittaa kokeiluun ryhmän kanssa jääveistosten merkeissä. Laittakaa vaikka jo edellisellä kokoontumisellanne vettä sankoihin jäätymään. Seuraavalla kerralla irrottakaa ne varovasti lämpimän veden avulla ja alkakaa veistellä taideteoksia. Jääpaloja kannattaa olla myös muutama varastossa, jos teoksia esimerkiksi hajoaa veistelyn aikana. Asetelkaa veistokset kolon pihamaalle ja ripustakaa jollekin veistoksista partiohuivi. Voitte myös julkaista lopputulokset lippukuntanne someen!