Lapua

Mitä kaikkea mahtaakaan tapahtua, kun naapurukset Sakke-sudenpentu ja Siiri-seikkailija lähtevät samaa matkaa kohti koloa partiokokouksiinsa? Onneksi he ovat varanneet paljon aikaa, koska matkalla voi tulla vastaan kaikenlaista yllättävää. Lähde sinäkin Saken ja Siirin matkaan ottamaan selvää, kuinka sankaruus liittyy Saken ja Siirin seikkailuun. Ja voihan olla, että he tarvitsevat Sinun apuasi vastaan tulevissa tilanteissa.

Jokainen meistä on sankari. Sankaruutta on erilaista, kuten meitä partiolaisiakin. Tule mukaan Sankarimatkalle ottamaan selvää, miten te kisaryhmänne kanssa selvitätte eteen tulevat haasteet.

Sarjajako

Sudenpennut: Kilpailupentueen koko on 4-8 sudenpentua iältään 7-10 vuotta.

Seikkailijat: Kilpailujoukkueen koko on 4 – 6 seikkailijaa iältään 10 – 13 vuotta.

Iät lasketaan kilpailuvuonna täytetyin vuosin. Joukkueen kaikilla jäsenillä tulee olla Suomen Partiolaisten vuoden 2021 jäsenmaksu maksettuna.

Saattaja: Pentueella/Joukkueella tulee olla saattaja, joka on vähintään 16-vuotias, eikä hänellä välttämättä tarvitse olla aiempaa partiokokemusta. Saattaja ei osallistu tehtävien suorittamiseen, ellei sitä erikseen mainita.

Tulokset Lapua:

Sudenpennut

Seikkailijat

Ilmoittautuminen

Kilpailuihin ilmoittaudutaan viimeistään 5.9.2021. Ilmoittautumisessa on mainittava pentueen/vartion nimi ja koko, lippukunta, kaikkien jäsenten erityisruokavaliot sekä saattajan nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja mahdolliset erityisruokavaliot. Ryhmä ilmoitetaan ryhmänjohtajan/saattajan PartioID:llä tapahtuman sivujen kautta. Mikäli ilmoitatte useamman lauman tai joukkueen, muistakaa, ette voi ilmoittaa samalla nimellä kahta joukkuetta.

Ilmoittaudu Lapualle täältä

Osallistumismaksu on 30 euroa/pentu/joukkue. Ilmoittautumismaksu laskutetaan lippukunnilta. Kilpailusta poisjääneen vartion osallistumismaksua ei palauteta, mutta lippukunnalla on oikeus asettaa toinen vartio samaan sarjaan peruuttaneen joukkueen tilalle. Osallistumismaksu sisältää kilpailumateriaalin sekä lämpimän ruuan kilpailun aikana.

Ennakko-ohje julkaistaan noin 2 viikkoa ennen kilpailua.

Kisapaikkana toimii Hiihtomaja, Urheilumajantie 28, 62100 Lapua.

Tehtäväluettelo:

Tehtävä Sudenpennut pisteet Seikkailija pisteet
Erikoispönttö 9 9
Merkillistä 5 5
Narusta kiinni nyt! 3 3
Hakkeri 4 4
Tööt Tööt 4 4
Honka, mänty, petäjä 4 4
Sankariviitta 5 5
Luonnon puolesta 3 6
Osu! 4 3
Paljon vai vähän 4 4

Kisamateriaalia

Ennakko-ohje

Saattajan ohje

Ilmoittautumislomake, toimita kisaan täytettynä

Lisätietoja:

Kilpailunjohtaja Karoliina Perälä, karoliina.perala@partio.fi, 050-372 7251

Järjestelysihteeri Johanna Männistö, johanna.mannisto@outlook.com