Kevätkokousterveiset 2019: Tukuttain tunnustuksia, hyvää kokoushenkeä ja suuria tulevaisuudensuunnitelmia

Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kevätkokous järjestettiin 24.3.2019 Oulussa. Mukana päättämästä piirin asioista oli tällä kertaa 28 pohjalaista partiolippukuntaa!

Piirinjohtaja Saija Kivelä avasi kokouksen ajassa 13.05. Kevätkokouksen puheenjohtajaksi valittiin tällä kertaa Timo Tuovinen Samposet-lippukunnasta. Kokousteknisten asioiden jälkeen kokouksessa päästiin nopeasti sen kenties odotetuimpaan osaan, huomionosoitusten jakoon.  Kevätkokouksessa päästiin tällä kertaa jakamaan seuraavanlaisia tunnustuksia:

Pudasjärven Mesikämmenet on liittynyt Pohjanmaan Partiolaisiin! Perinteisesti uusi lippukunta sai käyttöönsä kokouksen ajaksi nojatuolin ja viinirypäleitä. Onnittelut vastaanotti Pudasjärven Mesikämmenten lippukunnanjohtaja Tiina Inkeroinen, joka muistutti puheenvuorossaan aikuisten tärkeydestä partiotoiminnalle.

Piirin Myötätuuli-kiertopalkinto luovutettiin tänä vuonna Tempus18-piirileirin osallistumisprosentin perusteella Oulun Metsänkävijöille, lippukuntien toimintakilpailun voittajaksi ja Jussin Lankun haltijaksi vuodeksi eteenpäin taas julistettiin Samposet. Vinkkinä lippukunnille kerrottakoon, että vuoden 2019 toimintakilpailu on tälläkin hetkellä käynnissä!

Tunnustuksena pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta partiotoiminnasta luovutettiin Suomen Partiolaisten hopeinen ansioristi Laura Ritolalle. Hopeinen ansioristi on tunnustus pitkäaikaisista, vaativista partiotehtävistä ja niissä ansiokkaasti toimimisesta. Pohjolan Pirteistä kotoisin oleva Laura tunnetaan muun muassa valtakunnallisen VBL-kurssin uranuurtajana sekä Pohjanmaan Partiolaisten entisenä piirinjohtajana.

Pohjanmaan Partiolaisten vuoden 2019 toimiviksi partiojohtajiksi valittiin Tiia Tuhkasaari Markki-Partiosta sekä Timo Vehkaoja Kiimingin Virkuista. Tiia ja Timo ovat ehdolla myös Partiosäätiön valtakunnallisiksi Toimiviksi partiojohtajiksi.

Uudet partiojohtajat vastaanottavat valtakirjansa

Partiojohtajavaltakirjoja päästiin kokouksessa luovuttamaan runsain määrin, minkä lisäksi valtakunnallinen kaukoretkimerkki Karhunhammas luovutettiin Riikka Sipolalle Merituulesta.

Hyvä, kiva bra kaikki tunnustuksen saaneet! Onnitteluja jatkettiin kevätkokouksesessa myös piirin toiminnanjohtaja Marko ”Mono” Miesmaan muistamisella. Onnea pyöreistä vuosista ja kiitos edelleen jatkuvasta toiminnanjohtajuudestasi!

Pohjanmaan Partiolaisten kevätkokouksen julkilausuma kulkee tänä vuonna otsikolla Aikuinen, älä anna partiotoiminnan hiipua. Kevätkokous hyväksyi aikuisrekryteemaisen julkilausuman, joka muistuttaa jokaisen aikuisen vastuusta lasten ja nuorten harrastustoiminnan mahdollistajana.

Piirin syyskokouksessa 2018 annettiin piirille ponsiesitys, jossa vaadittiin luotsikoulutuksen järjestämistä piirissä. Piirihallituksen koulutuksen toiminnanalasta vastaava jäsen Antti Karppi pääsi vastaamaan kevätkokouksessa ponteen kertomalla, että Pohjanmaan Partiolaiset tulevat järjestämään syksyllä 2019 piirin alueella luotsikoulutuksen. Kouluttajien rekrytointi on aloitettu, ja piirin jäsenten ajatuksia luotsikoulutuksesta kerättiin Sykähdys-viikonlopussa sekä kevätkokouksen yhteydessä.

Piirin kevätkokouksen osallistujia

Myös piirin tulevat suurtapahtumat pääsivät esille! Vuoden 2020 Myötäpäivien viestintäjohtaja Tiina Pulkkinen sekä ohjelmajohtaja Tiina Repotaival paljastivat kokouskansalle tulevien Myötäpäivien ajankohdan: seuraavan kerran Myötäpäiväillään kestävien tekojen parissa 12.-14.6.2020 Oulussa!

Piirin vuosikertomus hyväksyttiin mukanaan pyyntö oikolukea vuosikertomus. Myös piirin vuoden 2018 tilinpäätös hyväksyttiin, vastuuvapaus tilikaudelta 2018 hyväksyttiin sekä piirihallitus valtuutettiin SP:n syyskokoukseen 2019 asti nimeämään tarvittaessa edustajat Suomen Partiolaisten kokouksiin. Piirin jäsenmaksut päätettiin pitää ennallaan: myös vuoden 2020 jäsenmaksu on 1-jäsenelle 25 euroa, 2-jäsenelle 24 euroa sekä 3-jäsenelle 0 euroa.

Kevätkokouksen lopussa katsetta käännettiin myös tulevaan. Syyskokouksessa 2019 nimittäin on avoinna taas piirihallituspestejä! Ehdokkaita etsimään on koottu tietenkin vaalitoimikunta, johon kuuluvat tänä vuonna Mari Hurskainen Limingan Niittykärpistä, Heikki Kivi Karinkoluajista, Kati Korpi-Kaija Jurvan Saloveikoista sekä puheenjohtajana piirihallituksen projekteista vastaava jäsen Emmi Turpeinen. Eikun siis nykimään toimikuntaa hihasta ehdokasvinkkien muodossa tai asettumaan itse ehdolle piirihallitukseen!

Piirin vuosikokous

Kevätkokouksen suurimman kohahduksen aiheutti ansaitusti piirin viime vuoden toimintakertomuksesta nostettu seikka – talvileirin 2021 suunnittelu on aloitettu! Tulossa on ei vähempää kuin yli puolen Suomen jamboree, kun Pohjanmaan Partiolaiset, Lapin Partiolaiset ja Järvi-Suomen Partiolaiset yhdistävät voimansa ja talvileireilevät yhdessä talvella 2021.

Kokouksen lopuksi avattiin vielä Pohjanmaan Partiolaisten piirirekry. Vapaita huippupestejä löytyy runsain mitoin niin Myötäpäivien staabista aina Pohjan Puhurin päätoimittajan paikkaan. Piiripesteihin ja hakuohjeisiin pääset tutustumaan Partion pestisivulla!

Kevätkokous oli kaikkiaan varsin yksimielinen sekä kokoustamisessaan tehokas – kokouksen puheenjohtaja Timo pääsikin päättämään kokouksen hieman yli kahden tunnin jälkeen ajassa 15.07.

Kiitos jokaiselle kevätkokouksen osallistujalle, syksyllä taas nähdään!