PP – Ryhmänohjaajakouluttaja-koulutus (ROK-K) #4

Kuva: Heikki Heinonen
Tervetuloa ROK-Kouluttajakoulutukseen Sofia-seurakuntakeskuksessa Oulussa 23.-24. syyskuuta!

ROK-K on tarkoitettu kaikille vaeltajille ja aikuisille partiolaisille, jotka toimivat tai aikovat toimia kouluttajana samoajien ryhmänohjaajakoulutuksessa. Koska aikaa on käytettävissä jonkin verran enemmän kuin Suomen Partiolaisten perustoteutuksessa, ehdimme paremmin jakaa vinkkejä sekä huolia ja niiden ratkaisuja.

Koulutus kestää lauantaina klo 10-21 ja sunnuntaina klo 9-14.30. Ennen koulutusta osallistujat tutustuvat RO-kurssin sisältöön partion Moodle-alustalla. Lauantaina tutustumme ryhmänohjaajakoulutuksen sisältöön, keskeisimpiin partiokoulutusmenetelmiin ja ohjaamiseen partiossa. Sunnuntaina keskitymme RO-koulutuksen toteuttamistapoihin ja RO-kurssilaisten johtamisharjoittelun toteuttamiseen lippukunnassa.

Koulutukseen osallistujalla tulee olla partiojohtajaperuskoulutus käytynä.

Kyseessä on tilauskoulutus niille lippukunnille, joiden taustayhteisönä on jokin Oulun ev.lut. seurakuntayhtymään kuuluvista seurakunnista. Mikäli tilaa jää, muutkin voivat osallistua. Koulutukseen otetaan mukaan 20 osallistujaa.

Koulutukseen sisältyy ruokailut, ei kuitenkaan aamupala. Majoitusta ei ole järjestetty.

Kohderyhmä: vaeltajat ja aikuiset
Lisätietoja: koulutusryhmä Mari Hurskainen, etunimi.sukunimi@partio.fi
Hinta: 0€ tilauskurssiosallistujille, muille 35€
VIP: 3.9.

Tapahtuman saavutettavuus

Tapahtumassa on huomioitu

Koulutus, Hyvä olla, Liikkuminen, Ruoka

Lue lisää saavutettavuudesta partiotapahtumissa