LP Luotsikurssi – PERUTTU

Kurssi on peruttu vähäisen osallistujamäärän vuoksi.

Luotsikoulutus on tarkoitettu lippukunnissa tarpoja-, samoaja- tai vaeltajaluotseina toimiville tai sellaiseksi aikoville. Luotsi on aikuinen johtaja, joka tukee tarpoja-, samoaja- tai vaeltajavartion vartionjohtajaa tehtävissään. Hän auttaa toiminnan suunnittelussa, on läsnä silloin kun tarvitaan ja toteuttaa vaativampia ohjelma-aktiviteetteja.

Koulutuksessa opit hahmottamaan 13-22-vuotiaiden ikäkausiohjelmien kokonaisuuden, syvennyt oman pestisi mukaiseen ikäkauteen sekä luotsin rooliin. Mukana on myös nuoria ja heidän ohjaamistaan sisältäviä kokonaisuuksia. Kurssilta saat konkreettisia ideoita toiminnan suunnitteluun, apua ohjelman toteuttamiseen sekä vertaistukea muilta samassa pestissä olevilta johtajilta.

Luotsien on suositeltavaa olla partioaikuisia eli yli 22-vuotiaita. Osallistujien tulee olla vähintään 18-vuotiaita. Esitietovaatimuksena kurssille on partiojohtajan peruskoulutus (PJPK).

Luotsikoulutuksesta saa 1,5 opintopistettä, jotka kelpaavat monissa oppilaitoksissa. Koulutukset järjestetään yhteistyössä Opintokeskus Siviksen, Järvi-Suomen ja Pohjanmaan Partiolaisten kanssa.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on 31.8.2023.

Koulutuksen hinta on 65€ ja se laskutetaan lippukunnittain.


Lisätietoja antaa koulutusryhmän puheenjohtaja Nina "Ninnu" Miettinen: ninnu.miettinen@partio.fi.