Keväällä 4 344 eskarilaista tutustuu piirimme alueella partioon

Kevään aikana eskareiden partioviikkoa vietetään valtakunnallisesti pitkin Suomea. Pohjanmaan Partiolaisten alueella huimat 4 344 eskarilaista pääsee tutustumaan partioon heille toimitetun materiaalin avulla!

Eskarilaiset viettävät partioviikkoa partioviikolla huhtikuussa 19.-25.4.2021 tai muuna sopivana ajankohtana. Partioviikon aikana eskarilaiset pääsevät tutustumaan muun muassa erilaisiin partiotapoihin ja liikkumaan luonnossa erilaisten aktiviteettien avulla. Ja toki leikkejäkään ei ole unohdettu!

Esikoulut ovat voineet alkuvuodesta tilata ilmaisen materiaalin, jonka avulla eskareiden opettajat toteuttavat partioviikon. Toteutettuaan erilaisia aktiviteettejä, eskarilaiset saavat tarroja taitokorttiin.

Partioviikon aikana voi syntyä partiokipinä. Ehkä kaikki 4 344 eskarilaista eivät ole syksyllä sudenpentuja, mutta osalla eskarilaisista varmasti syntyy partiokipinä. Eskareiden partioviikko onkin mainio ja potentiaalinen tilaisuus lippukunnille eli partion paikallisyhdistyksille saada niin eskareita kuin heidän huoltajiaan innostumaan partiosta.

Tässä on lippukunnille eli partion paikallisyhdistyksille muutamia vinkkejä, kuinka hyödyntää tätä mahdollisuutta:

  • Eskareihin toimitettava materiaali on ns. valtakunnallinen, joissa ei näy teidän lippukuntanne. Onkin hyvä miettiä voisiko lippukuntanne toimittaa eskareihin esim. teidän lippukunnastanne kertovan julisteen ja esitteen jaettavaksi koteihin! Esitteessä on hyvä mainita mm. perustietonne lippukunnasta, kuinka toimintaanne pääsee tutustumaan, somekanavanne sekä yhteistiedot.
  • Mikäli paikkakuntanne tautitilanne ja koronarajoitukset sallivat, kannustamme vierailemaan eskarissa. Vierailuun löytyy vinkkejä vinkit lippukunnille koulu- tai päiväkotivierailun tekemiseksi -vihkosta. Partiolaisten vierailu onkin monelle eskarilaiselle partioviikon kohokohta!
  • Mikäli vierailua ei ole turvallista toteuttaa, voi lippukunta järjestää esimerkiksi partioaiheisen koko perheen luontopolun tai seppo.io -pelin. Aiheina voi olla esimerkiksi partioaiheisia kysymyksiä tai pieniä tehtäviä sekä tietoiskuja huoltajille niin partiosta yleensä kuin lippukunnastanne sekä siitä, kuinka toimintaan pääsee kaiken ikäiset mukaan.

 

Jos paikallinen eskari ei ole tilannut materiaalia ja innostuu partioviikosta, materiaalia voi kysellä piiritoimistolta lippukuntakoordinaattori Riitta Kivivasaralta (riitta.kivivasara@partio.fi).

LUE LISÄÄ ESIKOULUJEN PARTIOVIIKOSTA