Piirin ansiomerkit

Suomen Partiolaisten ansiomerkkien lisäksi jäsentemme haettavissa ovat Pohjanmaan Partiolaisten ansiomerkit. Tutustu piirin ansiomitaleihin ja plakettiin!

Pohjanmaan Partiolaisten rautainen ansiomitali voidaan myöntää partiolaiselle aktiivisesta toiminnasta lippukunnassa.  

Piirin rautainen ansiomitali lippukunnan luottotekijälle 

Luottotekijä ei ehkä tee itsestään numeroa johtajaneuvoston kokouksissa tai ota vastuullisimpia pestejä, mutta hän on aina paikalla, kun tarvitaan: kuljettamassa kalustoa lippukuntaleirille, korjaamassa kämpän kattoa tai ylimääräisenä käsiparina joulumyyjäisissä. Kiitä luottotekijää aktiivisesta toiminnasta lippukunnassa Pohjanmaan partiolaisten rautaisella ansiomitalilla. ”

Hinta: 30€

Pohjanmaan Partiolaisten pronssinen ansiomitali voidaan myöntää partiolaiselle vähintään kolmen vuoden ansiokkaasta toiminnasta lippukunnassa, piirissä, Suomen Partiolaisissa tai muissa kattojärjestöissä. Henkilöllä on johtajatasoisia tehtäviä. 

Jos saajalle haetaan ansiomitalia yhdistyksen hallinnollisista tehtävistä (esim. sihteeri, taloudenhoitaja tai hallituksen jäsen), tulee perusteluissa kuvata, miten saaja on tehtävää hoitanut siten, että toiminta voidaan katsoa ansiokkaaksi ja aktiiviseksi.  

Piirin pronssinen ansiomitali pesti-iältään nuorelle johtajalle 

Ansiomerkin saaja voi olla lippukunnassa kasvanut, vähitellen vastuuta ottanut tai aikuisena partion aloittanut, pesti-iältään nuori johtaja. Nuori johtaja on toiminut muutaman vuoden johtajapestissä (esim. luotsi, johtokolmikko, pesti piirissä tai piirin projektissa) ja ottaa mielellään vastuuta. Hän hoitaa hommansa oma-aloitteisesti ja tekee hyvää jälkeä. Kiitä pesti-iältään nuorta johtajaa Pohjanmaan partiolaisten pronssisella ansiomitalilla.”

Hinta: 40€

Pohjanmaan Partiolaisten hopeinen ansiomitali voidaan myöntää henkilölle, joka on vähintään yhdeksän vuoden ajan toiminut erittäin ansiokkaasti lippukunnassa, piirissä, Suomen Partiolaisissa tai muissa kattojärjestöissä. Henkilöllä on vaativia johtajatasoisia tehtäviä. 

Jos saajalle haetaan ansiomitalia yhdistyksen hallinnollisista tehtävistä (esim. sihteeri, taloudenhoitaja tai hallituksen jäsen), tulee perusteluissa kuvata, miten saaja on tehtävää hoitanut siten, että toiminta voidaan katsoa ansiokkaaksi ja aktiiviseksi.  

Piirin hopeinen ansiomitali kokeneelle johtajalle 

Kokenut johtaja on toiminut jo useamman vuoden vaativissa johtajatehtävissä (esim. johtokolmikko, muu pitkäaikainen ja ansiokas lpk-pesti, piirihallitus, piirin ryhmän johtaja, vaativa pesti piirin projektissa). Hän on kasvanut pestiensä myötä, eikä pelkää astua vähän väljiin saappaisiin. Hän tekee pesteissään varmaa tulosta kehittäen partiota. Kiitä kokenutta johtajaa Pohjanmaan partiolaisten hopeisella ansiomitalilla.”

Hinta: 50€

Pohjanmaan Partiolaisten kultainen ansiomitali voidaan myöntää henkilölle, joka on toiminut vähintään viidentoista vuoden ajan lippukunnassa, piirissä, Suomen Partiolaisissa tai muissa kattojärjestöissä. Hän on aktiivinen partiolainen, jolla on ollut erittäin vaativia johtajatasoisia tehtäviä tai hänen partiouransa on pitkä ja poikkeuksellisen ansiokas. Henkilö on voinut toimia lippukunnan eri pesteissä, kuten esimerkiksi ryhmänjohtajana tai hallituksen jäsenenä. Ansiomerkin luovuttaa pääsääntöisesti piirinjohtajisto. 

Piirin kultainen ansiomitali pitkäaikaiselle tai uraauurtavalle suunnannäyttäjälle 

Ansiomerkin saaja on tunnettu pitkästä partiourastaan ja upeista saavutuksista pesteissään. Suunnannäyttäjällä on kokemusta erittäin vaativista johtajapesteistä (esim. piirihallitus, piirin ryhmän johtaja, SP:n hallitus, SP:n ryhmänjohtaja, johtajatehtävät partioprojekteissa) tai hän on tehnyt tärkeitä pestejä lippukunnassa pitkäaikaisesti ja erittäin ansiokkaasti, sekä esimerkillisesti. Tällainen pesti voi olla esimerkiksi ryhmänjohtajuus.  Suunnannäyttäjä on kehittänyt partiota merkittävästi ja voi olla monen esikuva. Suunnannäyttäjät ovat ehkä harvassa, mutta jos sinulla on onni tehdä partiota suunnannäyttäjän kanssa, kiitä häntä Pohjanmaan partiolaisten kultaisella ansiomitalilla. ”

Hinta: 60€

Pohjanmaan partiolaisten plaketti voidaan myöntää muille kuin partiolaisille lippukunnan tai partiopiirin toiminnan tukemisesta. Tukija voi olla yksittäinen henkilö tai yhteisö.

Hinta: 30€

Hinnat sisältävät nauhalaatan (paitsi ei plaketti), joka tulee merkin mukana.

Nauhalaatta erikseen ostettuna:

  • Rautainen ansiomitali: 10€
  • Muut: 20€

Pohjanmaan Partiolaisten ansiomerkkien historiaa

Pohjanmaan Partiolaisten ansiomerkeissä on piirin logo, Myötäinen. Myötäinen on myös nauhalaatoissa, paitsi rautaisessa. Merkit on suunnitellut vuosien 2008-2010 aikana työskennellyt symboliikkatyöryhmä ja toteutuksesta on vastannut Tuomas Hyrsky. Merkit valmistuivat keväällä 2010 ja ensimmäiset niistä jaettiin tuolloin kevätkokouksessa.

Suomen Partiolaisten ansiomerkit

Suomen Partiolaisten ansiomerkit (partio.fi)

Kuva: Mikko Roininen